Haku

Uutuudet, vko 37/2021

Uutuudet ajalta: 13.9.2021 - 19.9.2021

Muokattu: 20.9.2021
  • Näytetään 1 - 33 / 33
Hakutulos 1
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Supersuosittu Fanni-sarja jatkuu!

Viime aikoina mustajoutsensisarukset Lilli ja Lenni ovat alkaneet kinastella lähes joka asiasta. Kun Lilli suutuspäissään sotkee Lennin tammenterhojen laskemisen, nokkimiselta ja kipeiltä sanoilta ei säästytä. Ilmiriita on valmis silmänräpäyksessä! Löytävätkö sisarukset lopulta keinon, jolla kiukku saadaan lientymään ja riita ratkeamaan?

Vihaisena on vaikeaa toimia rakentavasti, sillä kiukun tunne yllyttää lasta hyökkäämään fyysisesti tai ilkeillä sanoilla. Toisen asemaan asettuminen on vaikeaa. Taito vetäytyä tunteiden kuumentuessa on tärkeä, jotta oppii hallitsemaan sitä, mitä tekee ja sanoo riidan aikana. Kirjan tarinan ja siihen liittyvien tehtävien avulla harjoitellaan rakentavaan riitelyyn tarvittavia taitoja: omien tunteiden ja tarpeiden sanoittamista, tunnesäätelyä ja anteeksi pyytämistä.

Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneita psykologeja. Heidän luotsaamansa FamilyBoost-yritys on saanut laajasti kiitosta työstään lapsiperheiden ja ammattilaisten tueksi. Julia työskentelee perheiden parissa psykologina Helsingissä ja Heidi lasten terapeuttina Yhdysvalloissa.

Kirjan ilmeikkään ja kiehtovan kuvituksen on tehnyt Linnea Bellamine.

Fanni-sarjan kirjat tutustuttavat lapset tunnetaitoihin ja käytännön tunnesäätelykeinoihin askel askeleelta. Kirjat sopivat 4-7-vuotiaille.

Kaikissa sarjan kirjoissa on lämminhenkinen tarina lapsen kanssa luettavaksi, tunnetaidoista kertova osuus kasvattajalle ja vanhemmalle sekä harjoituksia lapsen kanssa tehtäväksi kodin arkeen ja päiväkotiin.

Tallennettuna:
Hakutulos 2
Kirja
Laaksonen, Tilda, kirjoittaja
2021
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kutkuttavia rikosmysteerejä suositun podcastin tekijältä

Mitä tapahtui Skeltonin veljeksille, jotka katosivat isänsä luota kiitospäivänä vuonna 2010? Entä mitä on meneillään yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa Bardstownissa, jossa tapahtuvia henkirikoksia poliisi ei tunnu saavan selvitettyä?

Suomen suosituimman rikospodcastin tekijän kirja tutustuttaa tosielämän rikostapauksiin, joita ei ole vielä käsitelty Jäljillä-podcastissa. Mukana on sekä Suomessa tunnettuja että vähemmälle mediahuomiolle jääneitä tapauksia.

Teokseen on haastateltu myös rikollisuuden parissa työskenteleviä ammattilaisia, jotka kommentoivat ja analysoivat tapauksia ja niiden nostattamia asioita.

Tallennettuna:
Hakutulos 4
Kirja
Bright, Michael, kirjoittaja ; Jones, Nic, taiteilija ; Korpisaari, Pia, kääntäjä
2021
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kekseliäs kääntökirja tarjoaa täydellisen tavan tutkia ja vertailla maapallon kahta napaseutua. Lukija tutustuu alueiden maantieteeseen ja säähän sekä eläin- ja kasvilajeihin, jotka ovat sopeutuneet äärimmäisen karuihin olosuhteisiin. Pohjoisnapa-osuus esittelee Arktiksen elämää kuhisevia vesiä ja pesien täyttämiä lintukallioita. Se kertoo, miksi ilmaston lämpenemisen aiheuttamat muutokset uhkaavat monia pohjoisen lajeja, kuten mursuja ja jääkarhuja. Kirjaa kiepauttamalla saavutaan sekunnissa täsmälleen maapallon toiselle puolelle: pakkasennätysten ja hyytävien tuulien etelänavalle. Antarktiksen luonnon ihmeitä kartoitetaan 14-metrisistä kolossikalmareista ja muista meren jättiläisistä Etelämantereen suurimpaan maapetoon - pikkuruiseen punkkiin. Kiehtova koululaisen tietokirja kertaa myös ensimmäisten naparetkikuntien jännittävät vaiheet ja valottaa napa-alueiden tulevaisuudennäkymiä.

Tallennettuna:
Hakutulos 5
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Meditaatio on kultaakin arvokkaampaa, sillä se lahjoittaa meille mielenrauhaa, iloa ja lisää kykyämme rakastaa. Meditaatio kasvattaa luovuuttamme ja parantaa terveyttämme. Se vähentää stressiämme ja kohentaa ihmissuhteitamme. Ja lopulta meditaatio lahjoittaa meille ihmiselämän korkeimman päämäärän - valaistumisen, päättymättömän autuuden.

Vaikka meditaation korkein päämäärä tuntuisi kovin kaukaiselta, meditaatio tekee silti arjestamme paremman. Sen tähden meditaatio on yksi parhaimmista lahjoista, joita voimme itsellemme antaa.

Tässä on sinulla käytännöllinen opas, joka kertoo meditaatiosta tieteellisten tutkimusten ja pyhien kirjoitusten valossa. Opit harjoittamaan meditaatiota askel kerrallaan. Kirjaan sisältyy kymmenkunta erilaista meditaatiotekniikkaa, luontomeditaatiosta mindfulnessiin ja mantrameditaatiosta visualisointiharjoituksiin. Tervetuloa meditaation kultaisen lähteen äärelle!

Taavi Kassila on kirjoittanut 20 kirjaa joogasta ja henkisyydestä. Hän aloitti meditaation harjoittamisen lähes viisikymmentä vuotta sitten, 18-vuoden iässä intialaisen joogin opastuksella. Hän on tutustunut omakohtaisesti meditaation eri muotoihin ja harjoittaa meditaatiota päivittäin sekä yksin että yhdessä toisten kanssa - sekä Suomessa että Intiassa. Hän opettaa myös meditaatiota ja hänen nauhoittamansa meditaatio-ohjaus on saatavissa nauhoitteena.

Tallennettuna:
Hakutulos 6
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Nuottitaito 1-3 on musiikkioppilaitosten peruskurssitason musiikinteorian ja säveltapailun opiskeluun tarkoitettu kirjasarja. Musiikinteorian lehtori Antti Haapalainen on työstänyt kirjojen materiaalin pitkän opetuskokemuksensa perusteella. Oppikirjoja on koekäytetty ja kehitetty useiden vuosien ajan.

Tärkeimpiä pedagogisia lähtökohtia ovat olleet:

  • Laulujen äänialat on valittu mahdollisimman sopiviksi lapsille ja nuorille.
  • Laulut on ryhmitelty siten, että yhdellä oppitunnilla lauletaan vain yhden sävellajin tai sen muunnossävellajin puitteissa.
  • Rytminlukuharjoitukset on myös ryhmitelty tahtilajien mukaan
  • 1-kurssi painottuu säveltapailuun ja rytminlukuun. Enemmän teoreettista ajattelua vaativat asiat on jätetty 3-kurssiin.
  • Musiikinteoria esitetään mahdollisimman loogisessa järjestyksessä. Tehtävät avaavat oppilaalle useita erilaisia näkökulmia hahmottaa asioita.
  • Harjoituksia ja lauluja on paljon myös F-avaimella.
  • Lauluja, rytminlukuharjoituksia ja teoriatehtäviä on riittävästi neljän lukuvuoden opintoja varten.

Sarja sisältää neljä kirjaa:

  • Nuottitaito 1
  • Nuottitaito 2
  • Nuottitaito 3 säveltapailu
  • Nuottitaito 3 teoria ja rytmit

Nuottitaito 3 teoria ja rytmit soveltuu mainiosti myös aikuisten itseopiskeluun. Kirjojen lopussa on myös tyhjää nuottiviivastoa melodioiden kirjoittamiseen.

Tallennettuna:
Hakutulos 7
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Nuottitaito 1-3 on musiikkioppilaitosten peruskurssitason musiikinteorian ja säveltapailun opiskeluun tarkoitettu kirjasarja. Musiikinteorian lehtori Antti Haapalainen on työstänyt kirjojen materiaalin pitkän opetuskokemuksensa perusteella. Oppikirjoja on koekäytetty ja kehitetty useiden vuosien ajan.

Tärkeimpiä pedagogisia lähtökohtia ovat olleet:

  • Laulujen äänialat on valittu mahdollisimman sopiviksi lapsille ja nuorille.
  • Laulut on ryhmitelty siten, että yhdellä oppitunnilla lauletaan vain yhden sävellajin tai sen muunnossävellajin puitteissa.
  • Rytminlukuharjoitukset on myös ryhmitelty tahtilajien mukaan
  • 1-kurssi painottuu säveltapailuun ja rytminlukuun. Enemmän teoreettista ajattelua vaativat asiat on jätetty 3-kurssiin.
  • Musiikinteoria esitetään mahdollisimman loogisessa järjestyksessä. Tehtävät avaavat oppilaalle useita erilaisia näkökulmia hahmottaa asioita.
  • Harjoituksia ja lauluja on paljon myös F-avaimella.
  • Lauluja, rytminlukuharjoituksia ja teoriatehtäviä on riittävästi neljän lukuvuoden opintoja varten.

Sarja sisältää neljä kirjaa:

  • Nuottitaito 1
  • Nuottitaito 2
  • Nuottitaito 3 säveltapailu
  • Nuottitaito 3 teoria ja rytmit

Nuottitaito 3 teoria ja rytmit soveltuu mainiosti myös aikuisten itseopiskeluun. Kirjojen lopussa on myös tyhjää nuottiviivastoa melodioiden kirjoittamiseen.

Tallennettuna:
Hakutulos 8
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Nuottitaito 1-3 on musiikkioppilaitosten peruskurssitason musiikinteorian ja säveltapailun opiskeluun tarkoitettu kirjasarja. Musiikinteorian lehtori Antti Haapalainen on työstänyt kirjojen materiaalin pitkän opetuskokemuksensa perusteella. Oppikirjoja on koekäytetty ja kehitetty useiden vuosien ajan.

Tärkeimpiä pedagogisia lähtökohtia ovat olleet:

  • Laulujen äänialat on valittu mahdollisimman sopiviksi lapsille ja nuorille.
  • Laulut on ryhmitelty siten, että yhdellä oppitunnilla lauletaan vain yhden sävellajin tai sen muunnossävellajin puitteissa.
  • Rytminlukuharjoitukset on myös ryhmitelty tahtilajien mukaan
  • 1-kurssi painottuu säveltapailuun ja rytminlukuun. Enemmän teoreettista ajattelua vaativat asiat on jätetty 3-kurssiin.
  • Musiikinteoria esitetään mahdollisimman loogisessa järjestyksessä. Tehtävät avaavat oppilaalle useita erilaisia näkökulmia hahmottaa asioita.
  • Harjoituksia ja lauluja on paljon myös F-avaimella.
  • Lauluja, rytminlukuharjoituksia ja teoriatehtäviä on riittävästi neljän lukuvuoden opintoja varten.

Sarja sisältää neljä kirjaa:

  • Nuottitaito 1
  • Nuottitaito 2
  • Nuottitaito 3 säveltapailu
  • Nuottitaito 3 teoria ja rytmit

Nuottitaito 3 teoria ja rytmit soveltuu mainiosti myös aikuisten itseopiskeluun. Kirjojen lopussa on myös tyhjää nuottiviivastoa melodioiden kirjoittamiseen.

Tallennettuna:
Hakutulos 9
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Väkevä elämäkerta iskelmäsanoittamisen Aleksis Kivestä.

Reino Helismaan tuotanto on massiivinen. Hän laati elokuvakäsikirjoituksen parissa päivässä, riimitteli lauluja lavalla yleisön edessä ja kävi särmikästä sotaa ?itkelmiä vastaan?. Ja eli vain hektiset 51 vuotta.

Helismaa kärsi koko uransa rillumarei-miehen maineestaan. Hänen klassikkotekstinsä ovat kuitenkin luoneet perustan suomalaiselle iskelmä-, rock- ja rap-sanoittamiselle, kuten mm. Tuomari Nurmio, Hector ja Paleface kertovat.

Uusi elämäkerta näyttää Helismaan myös poliittisena satiirikkona ja lempeänä perheenisänä. Teos osoittaa, että Helismaan kulttuurinen merkitys on yhtä suuri kuin vaikkapa Väinö Linnan tai Aleksis Kiven.

Tallennettuna:
Hakutulos 10
Kirja
Beccia, Carlyn, kirjoittaja, taiteilija ; Niemi, Sanna, kääntäjä
2021
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Veikeästi kuvitettu lasten tietokirja esittelee kauhuklassikoista tuttuja hirviöitä ja paljastaa faktat legendojen takana.

Voivatko eläimet oikeasti syöstä tulta suustaan? Entä voiko virus muuttaa ihmiset aivoja syöviksi zombeiksi? Miksi vampyyrien kannattaisi juoda verta laskimoista eikä valtimoista?

Teoksen avulla tutustut niin Godzillan anatomiaan kuin Frankensteinin innoittaneisiin sähkökokeiluihinkin. Opit jopa kommunikoimaan ihmissusien kanssa! Monituiset vinkit, kartat, aikajanat ja kyselyt tekevät lukukokemuksesta interaktiivisen ja jännittävän.

Tallennettuna:
Hakutulos 12
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Annette Savolainen 7

Tallennettuna:
Hakutulos 13
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Ådalen 1
Neljätoistavuotiaana Olof tunnustaa murhanneensa teini-ikäisen Lina Stavredin.

Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin hän kääntyy lapsuudenkotiinsa johtavalle pikkutielle Pohjois-Ruotsissa. Suihkusta hän löytää isänsä kuolleena, metsästysveitsellä murhattuna.

Konstaapeli Eira Sjödin on juuri palannut kotiseudulleen Kramforsiin voidakseen olla äitinsä apuna. Olofin isän murhan tutkimukset vievät hänet lähelle omaa lapsuuttaan.

Eira oli yhdeksän, kun Lina murhattiin. Olof oli hänen painajaistensa poika.

Juurakko aloittaa Ådalen-sarjan, joka sijoittuu Pohjois-Ruotsiin, Höga kustenin alueelle. Teos sai Ruotsin dekkaripalkinnon vuonna 2020 sekä vuosittain parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2021.

Tove Alsterdal on Ruotsin johtavia jännityskirjailijoita. Hänen palkittuja kirjojaan on ilmestynyt 25 kielellä. Alsterdal asuu Tukholmassa ja mökkeilee Ådalenissa.

”Alsterdal kuvaa hienovaraisesti ja taitavasti pohjoisruotsalaista maaseutua, pikkupaikkakuntia, joissa yksi ainoa tapaus voi lyödä ihmiseen leiman koko loppuiäksi. Traagista, koukuttavaa ja helvetillisen hyvin kirjoitettua.” - Lasiavain-palkintolautakunnan perusteista

”Mukaansatempaava ja jännittävä tarina, jossa vuosikymmenten takaiset valheet paljastuvat. Fantastisen hyvä!” - Expressen

”Juurakko on dekkari, joka kuvaa hienovaraisesti ja polttavan kauniisti paljon muutakin kuin rikosta: historiaa, hyvinvointivaltion rappiota ja hylättyä maaseutua.” - Dagens Nyheter

”Tove Alsterdaliin voi aina luottaa.” - Aftonbladet

”Tove Alsterdal on Ruotsin John Le Carre.” - Åsa Larsson

”Terävää jännitystä ja vahva tunnelma, joka ei hellitä hetkeksikään.” - Tara

”Kaikkein parasta tässä fantastisessa dekkarissa on, että seuraava Alsterdal ilmestyy jo alle vuoden kuluttua.” - Nisse Scherman

Tallennettuna:
Hakutulos 14
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Henkeäsalpaava tarina tyttöjen ystävyydestä, polttavasta rakkaudesta ja keinoja kaihtamattomasta oman edun tavoittelusta.

Sen kesän piti olla paras kaikista... Piti tehdä kaikenlaista hullua mutta ei sentään mitään näin tyhmää.

Josefiina on kaunis ja itsevarma.
Iris on iloinen ja ikuisesti hyvä ystävä.
Elsa on älykäs ja fiksuin kaikista.
Mutta yhtä heistä ei enää ole.

Josefiina, Iris ja Elsa ovat keskenään parhaat ystävät, jotka tekevät kaiken yhdessä. Tytöt ovat kiinnostuneita vain itsestään ja hyvänä kakkosena toisistaan.

Pinnan alla on säröjä ja täydellisessä ystävyydessä vinoumia. Yhteistä on epätoivoinen oman onnen etsintä, kun "minä itse" on etuoikeutettu ja voi tehdä mitä tahansa. Muut ihmiset ovat esteitä, jotka voi työntää syrjään, jos he ovat tiellä.

Tyhmästi tehty on Heidi Silvanin uusi aluevaltaus vakavan young adult -kirjallisuuden genressä. Silvan (s. 1972) on oululainen opettaja, joka on tuttu hyväntuulisista varhaisnuorten Tippi-kirjoistaan sekö nuortenkirjoistaan John Lennon minussa, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos ja Puhu, Nelli, puhu.

Tallennettuna:
Hakutulos 15
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Dyyni 1-3
"Modernin scifin monumentti." Chicago Tribune

Hienovireinen science fiction -saaga, joka yhdistelee politiikkaa, filosofiaa, uskontoa ja ekologiaa kiehtovaan juoneen, saapuu elokuvateattereihin Denis Villeneuven filmatisointina vuonna 2021.

Dyyni eli Arrakis on imperiumin planeetoista karuin. Kuitenkin siitä on taisteltu verisesti vuosisatojen ajan, sillä siellä kasvaa hiekkamatojen vartioima kallisarvoinen rohto. Dyynissä Arrakisin uusi valtias, Leto Atreides, saapuu perheineen aavikkoplaneetalle. Heitä vastassa ovat suvun vanhan vihollisen, tyranni Harkonnenin julmat juonet. Nuori Paul Atreides saa yllättävän liittolaisen fremen-aavikkokansasta ja kasvaa hiljalleen rooliin, josta vuosituhansia vanhat ennustukset kertovat.

Edelleen relevantti tieteisjättiläinen 60-luvulta tutkiskelee aikansa ilmiöitä: ympäristötuhoa, ihmisen potentiaalia, tietoisuuden laajentamista ja kolonialismin murtumista. Dyynin suomennoson julkaistu aiemmin kolmena niteenä: Dyyni, Muad'Dib ja Profeetta, ja on nyt saatavilla ensi kertaa kokonaisuutena.

Frank Herbert (1920-1986) oli tieteiskirjallisuuden suurimpia nimiä. Ennen kirjailijanuraansa hän työskenteli mm. toimittajana, simpukansukeltajana, radioäänenä ja luovan kirjoittamisen opettajana. Hänen teemoihinsa lukeutuvat ympäristö, talous, politiikka ja valta. Hänen pääteoksenaan pidetään Dyyniä, joka on nähty valkokankaalla David Lynchin (1984) ja Denis Villeneuven (2021) versioina.

Tallennettuna:
Hakutulos 16
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Haikea ja vimmainen romaani isistä ja pojista, miehisestä egosta ja maailmanlopusta.

Vilhon isä Ilmari, nelikymppinen teatteriohjaaja, tasapainoilee omasta mielestään onnistuneesti uran ja perhe-elämän ristipaineessa. Puutaloidyllin rauha kuitenkin järkkyy, kun leskeksi jäänyt isoisä muuttaa väliaikaisesti asumaan nelihenkisen perheen luokse. 30 vuotta myöhemmin, täysin muuttuneessa maailmassa, vuosituhannen alkupuolella eletty elämä ja silloin tehdyt valinnat näyttäytyvät uudessa, ankarassa valossa. Mihin heidän päivänsä katosivat?

Tallennettuna:
Hakutulos 17
Hakutulos 18
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Murtunut maailma 1
”Sukupolvensa ansiokkain scifi- ja fantasiakirjailija.” - New York Times

”Teoksen maailman ja henkilökuvauksen syvyys saavat lukijan haukkomaan henkeään ja kokemaan, että nyt ollaan elämää suuremman kaunokirjallisuuden äärellä.” - Tähtivaeltaja

Eräänä päivänä kotiin tullessaan Essun saa huomata, että hänen aviomiehensä on murhannut heidän poikansa ja siepannut heidän tyttärensä. Samoihin aikoihin Tyynimaan sydämessä repeää suuri punainen railo, joka syöksee sisuksistaan niin paljon tuhkaa, että se pimentää taivaan vuosiksi. Tai vuosisadoiksi.

Essun lähtee etsimään perheensä rippeitä kuolevassa, kuolettavassa maassa. Hän ei välitä, vaikka maailma hänen ympärillään hajoaisi. Hän hajottaa sen vaikka itse, jos voi siten pelastaa tyttärensä.

Viides vuodenaika aloittaa Murtunut maailma -trilogian, jonka kaikki osat ovat saaneet scifi- ja fantasiakirjallisuuden Hugo-palkinnon.

N. K. Jemisin on ensimmäinen kirjailija, jonka trilogian kaikki osat ovat saaneet arvostetun Hugo-palkinnon. Hän on saanut myös muita fantasiakirjallisuuden palkintoja sekä MacArthur "Genius" Fellowshipin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta omalla alallaan. Tuottelias Jemisin kirjoittaa fiktion lisäksi feminististä ja rasisminvastaista blogia sekä kritiikkejä muun muassa New York Timesiin. Hän asuu Brooklynissa, New Yorkissa.

Tallennettuna:
Hakutulos 19
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

FC Wannaplay 3
Koripallo on juonikas laji! Helppolukuinen sarja urheilufaneille.

Kun futiskauteen on vielä ikuisuus ja lätkänpeluu luonnonjäillä mahdotonta, Eetu keksii koriksen. Reksi antaa luvan käyttää Rupulan koulun salia ja innostuu jopa järkkäämään kaupungin koulujen välisen koripalloturnauksen. FC Wannaplayn pitää vain hommata valmentaja ja ryhtyä treenaamaan.
Onneksi Masse suostuu valmentajaksi. Pian Eetu, Salama, Janita, Alima ja kumppanit osaavat kuljettaa palloa korkealla ja matalalla, syöttää ja nakata koreja. Reksi kannustaa, että turnauksen finaalissa hopea ei ole häpeä. FC Wannaplay on eri mieltä. Vain voitto merkitsee. Varsinkin kun vastassa on ärsyttävä Hippola!

Tallennettuna:
Hakutulos 20
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Rakkaus on kuin kutina, joka ei lähde raapimalla! Hulvaton romaani 16-vuotiaiden kesälomakuvioista.

Sekopäinen kesä. Riipovien tunteiden kesä. Ella alkaa tapailla Tonia, joka on saanut hänen polvensa notkahtamaan jo seiskalla. Ellan molemmat bestikset Pilvi ja Iiris säheltävät tahoillaan, samoin pikkuveli Veeti. Ihan puskista äiti esittelee jonkun Martin, vaikka on ikäloppu yksinhuoltaja. Kaiken huipuksi Ella kuulee vahingossa kipeän perhesalaisuuden.
Ella rakastaa piirtämistä kuten Toni, joka aikoo kuvataiteilijaksi. Mummon antama taiteilijaelämäkerta herättää Ellankin taiteilijahaaveet - ainakin hetkeksi. Mutta kaikki ei suju piirustusten mukaan. Miksei elämä voi olla kuin elokuva!

Tallennettuna:
Hakutulos 22
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Linda 2
Lindalla on nyt korvikset, mutta eivät ongelmat siihen lopu! Hauska sarja varhaisteineille jatkuu.

Linda on varttunut varhaisteiniksi ja saanut reiät korviinsa. Mutta ei riitä, että päikkyikäinen pikkusisko häslää hänen kotonaan, lisäksi sinne muuttaa useammaksi viikoksi isän Amerikassa asuva lääkärisisko. Tämä sattuu olemaan oikea tiukkapipo ja terveysintoilija, ja Lindan kodissa jyllää siitä syystä ennennäkemätön järjestysvimma. Ja kaiken kukkuraksi Linda joutuu muuttamaan pikkusiskon huonetoveriksi! Suurin ongelma syntyy kuitenkin tälläkin kertaa - korviksista.

Tallennettuna:
Hakutulos 23
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Scandinavian Star 1
Kertoja näkee bussin ikkunasta vanhan miehen, jolle hän sommittelee elämän, avioliiton ja kodin. Mies ei jätä kertojaa rauhaan. Hän palaa Nyborgiin ja löytää maatilan, jossa mies on elänyt vaimonsa kanssa.

Kurt ja Maggie, kaksi rujoa, jo lapsuudessaan haavoittunutta, yhteiskunnan laitamilla elävää ihmistä hakevat turvaa toisistaan ja löytävät onnen lisäksi kosolti onnettomuutta.
Maggie miettii, mitä kaikkea rakkaus on hänelle antanut, ja ennen kaikkea, mitä kaikkea se on häneltä vienyt. Tyhjyyttä hän on yrittänyt täyttää hankkimalla tavaraa. Kurt miettii,
miten rikastuisi ja mihin pari linja-autoa omistava liikennöitsijä voisi sijoittaa löysät rahansa. Ehkä Tanskan ja Norjan välillä liikennöivään Scandinavian Star -lauttalinjaan?

Sanat ovat kristallikiteitä tai timantteja, kirkkaita, täsmällisiä, vailla epäpuhtauksia. Niistä muodostuu tiiviitä lauseita, jotka eivät jätä lukijaa rauhaan. Löysää rahaa aloittaa Scandinavian Star -sarjan, jossa punaisena lankana kulkee samannimisen matkustajalaivan tulipalo ja vakuutuspetos vuonna 1990. Rahan ja ahneuden aiheuttamassa katastrofissa menetti henkensä 159 ihmistä.

Asta Olivia Nordenhof (s. 1988) on palkittu tanskalainen kirjailija. Loistavan vastaanoton saanut Löysää rahaa palkittiin 2020 Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnolla ja arvostetulla P.O.Enqvistin palkinnolla. Tänä vuonna se on ehdolla Tanskan Yleisradion ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintojen saajaksi.

Tallennettuna:
Hakutulos 24
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Burnoutin sairastanut ulkomaankirjeenvaihtaja Heikki Holopainen valmistautuu vaimonsa kanssa rentouttavalle vaellusretriitille Lapin ruskamaisemissa. Sekalaista seuruetta johtaa taitava eräopas Katri Kuisma. Joukko ei kuitenkaan ehdi pitkälle, kun maailmalta kantautuvat uutiset muuttuvat hälyttäviksi. Terroristit ovat surmanneet Yhdysvaltojen presidentin ja iskun takaa on paljastunut Pohjois-Korea. Kun Yhdysvallat hyökkää maan kimppuun, Kiina rientää liittolaisensa avuksi ja tilanne kärjistyy maailmanlaajuiseksi sodaksi. Pian myös Lapin metsissä käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta.

Samaan aikaan Yhdysvalloista leviää uusi virus, joka herättää pelkoja Suomessa asti. Puhutaan koronaepidemian kaltaisesta mutta tappavammasta taudista, joka on ydinpommiakin tehokkaampi ja tarkempi ase.

Mauri Paasilinnan hyytävä trilleri imaisee mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen. Paasilinna luo pelottavan todenmukaisen kauhukuvan lähitulevaisuudestamme. Mihin äärimmäisyyksin ihminen on valmis menemään, kun maailma luhistuu ympärillä, ja minkä puolesta silloin voi taistella?

Tallennettuna:
Hakutulos 25
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Juureva tarina viime vuosisadan alun vahvoista naisista.

Todellinen onnenpotku kohtaa Sesiliaa, kun jo kaupunkilaistuneeksi luultu Laina palaa synnyinseudulleen, perustaa hattu- ja lakkiverstaan ja palkkaa Sesilian apulaisekseen.
Entinen piika pääsee muuttamaan kirkonkylälle ja saattaa ottaa luokseen asumaan seitsemänvuotiaan pikkusiskonsakin, joka on haljeta onnesta, kun pääsee myös kansakouluun. Kylälle rakennetaan samoihin aikoihin rautatietä. Työmaa tuo paikkakunnalle monenlaista kulkujätkää, myös remonttimies Vallen, joka huristelee lähitienoon ensimmäisellä automobiilillä. Moni halajaa kyytiin, onnekkaimmat pääsevätkin. Mutta jossain vaiheessa on aika katsoa totuutta silmiin...

Tallennettuna:
Hakutulos 26
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Apollon
Onko legioonaan soluttautunut vihollinen? Jännittävät päiväkirjamerkinnät vievät takaisin Apollon-sarjan maailmaan.

Juppiterin leiriä ravisuttavat selittämättömät onnettomuudet. Epäilyt lankeavat Claudiaan, neljännen kohortin uusimpaan kokelaaseen, joka saapui leiriin juuri kun vastoinkäymiset alkoivat.

Claudian salaisen päiväkirjan sivuilla lukija pääsee suoraan tapahtumapaikoille ja seuraamaan, kuinka Claudia saa selville ikivanhan salaisuuden - salaisuuden, jonka varassa lepää koko Juppiterin leirin turvallisuus.

Tallennettuna:
Hakutulos 27
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kahdeksan eristäytyneen uskonnollisen yhteisön naista kokoontuu salaa öisin keskustelemaan. On tapahtunut jotakin käsittämättömän hirveää, jotakin, mistä ei voi päästä yli ja mitä ei voi unohtaa, eikä jättää käsittelemättä. Naisten on pakko puhua.

Luku- ja kirjoitustaidottomien naisten kokouksista pitää pöytäkirjaa nuori luotettu poika, August Epp, joka on kertaalleen jättänyt yhteisön mutta palannut.Voivatko naiset antaa anteeksi ja millä ehdoin he voivat jatkaa elämää yhteisössä, vai voivatko? Miten käy uskon?

Naiset puhuvat on vavahduttava, syvästi koskettava romaani, joka sai inspiraationsa järkyttävistä tositapahtumista bolivialaisessa mennoniittayhteisössä 2000-luvulla. Sen vähäeleinen kerronta kasvaa hitaasti unohtumattomaksi tarinaksi rohkeudesta ja naisten keskinäisen lojaalisuuden voimasta.

Tallennettuna:
Hakutulos 28
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Memphis, Tennessee, 1939. Kaksitoistavuotiaan Rill Fossin koti on asuntovene Mississippijoella. Eräänä myrsky-yönä isä lähtee viemään äitiä sairaalaan, ja Rill joutuu vastuuseen nuoremmista sisaruksistaan. Vanhempien poissa ollessa veneeseen tunkeutuu vieraita ihmisiä, jotka pakottavat lapset mukaansa ja lupaavat viedä heidät vanhempiensa luokse. Karmea totuus valkenee lapsille kuitenkin pian.

Aiken, Etelä-Carolina, nykyhetki. Avery Stafford vierailee senaattori-isänsä kanssa hoivakodissa ja tapaa siellä vanhan naisen, joka väittää tuntevansa hänet. Kohtaaminen jää vaivaamaan Averya, ja hän ryhtyy penkomaan suvun menneisyyttä selvittääkseen kuka nainen on. Mitä Amerikassa tapahtuikaan vuosien 1920 ja 1950 välissä? Onko hänen perheensä sekaantunut laittomaan lapsikauppaan?

Kirja perustuu yhteen Amerikan suurimpaan skandaaliin. Memphisissä toimivan adoptiojärjestön ja orpokodin johtaja Georgia Tann kidnappasi ja myi köyhien perheiden lapsia varakkaille perheille ympäri maata. Lisa Wingaten sydäntäsärkevä mutta samalla toiveikas ja kaunis tarina muistuttaa meitä siitä, että mihin tahansa polkumme elämässä johtaakaan, sydän ei unohda kotia.

Tallennettuna:
Hakutulos 30

Seikkailujen lumoa Näytä tarkat tiedot

Frozen 2 story collection, suomi
Kirja
Edwards, John, kirjoittaja ; Francis, Suzanne, kirjoittaja ; Cambi, Valentina, alkuperäisidean luoja ; Rapelo, Jenni, kääntäjä ; Falk, Tanja, kääntäjä
2021
Anders-kirjastot
Tallennettuna:
Hakutulos 31

Valssin aika. 2 Näytä tarkat tiedot

Waltz no ojikan. 2, suomi
Kirja
Ando, Natsumi, sarjakuvantekijä ; Sariola, Kim, kääntäjä
2021
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Valssin aika 2
Saanko luvan? Suomen ensimmäinen tanssimanga on täällä!

Valssin aika -sarjakuva on romanttinen draama, joka sukeltaa paritanssin maailmaan.

Hime on lukiotyttö, joka on omasta mielestään aivan liian harmaa ja arkinen kiinnostaakseen ketään. Puoliksi sattumalta hän päätyy tutustumiskäynnille tanssikouluun, jossa myös hänen luokkatoverinsa Tango toimii apuopettajana. Hime innostuu tanssista ja yrittää sen avulla nousta itsesäälin suosta. Mutta Tangolla on omat traumansa, eikä hän haluaisi kenenkään tietävän tanssitaustastaan... Natsumi Andolta on aiemmin julkaistu suomeksi Horoskooppimysteerit, tytöille suunnattu maaginen salapoliisitarina. Valssin aika puolestaan on kolmeosainen romanttinen tarina, jossa tutustutaan erilaisiin tansseihin.

Tallennettuna:
Hakutulos 32
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Romeo & Hirviöt 1
Tervetuloa kammotusten kartanoon

Uutta kotimaista nuortensarjakuvaa! Romeo & Hirviöt on hillitön kauhukomedia, josta ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.

Kun Romeo Addison täyttää 12 vuotta, hänet lähetetään yksityiskouluun komeaan kartanoon, kuten isoisoisoisosedän testamentti velvoittaa. Ensimmäinen sieltä huippuarvosanoin valmistunut Addisonin suvun nuori perii sedän koko omaisuuden.

Mutta kartano onkin eriskummallinen opinahjo, jossa opettajakuntaan kuuluvat muun muassa zombi, kummitus ja ihmissusi. Onneksi Romeolla on koulukaverinaan neuvokas Jillian-serkku, jota ei pari hirviöopea hetkauta. Yhdessä serkukset ryhtyvät selvittämään sukukartanon hurjia salaisuuksia...

Mari Luoma (s. 1993) on kuvittaja ja hahmosuunnittelija. Luoman lennokasta jälkeä on nähty myös Roope Lipastin lastenromaanin Aavepartio yksin kotona kuvituksessa. Romeo & Hirviöt on hänen ensimmäinen täyspitkä sarjakuvateoksensa.

Tallennettuna:
Hakutulos 33