Haku

Uutuudet, vko 38/2021

Uutuudet ajalta: 20.9.2021 - 26.9.2021

Muokattu: 28.9.2021
Hakutulos 2
Kirja
Nummenmaa, Lauri, kirjoittaja
2021
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kattava ja ajantasainen perusteos tilastollisten menetelmien sovelluksista opiskelijoille ja tutkijoille.

Tilastollisten menetelmien merkitys tutkimuksessa kasvaa jatkuvasti. Tilastotiedettä tarvitaan kaikilla aloilla tutkimusaineiston keräämiseen, kuvailemiseen ja mallintamiseen sekä riskien arvioimiseen ja ennusteiden laatimiseen.

Teoksessa esitellään kattavasti keskeisimmät tilastolliset analyysimenetelmät alkaen aineiston keräämisestä ja kuvailemisesta sekä perusanalyyseista aina tilastollisiin monimuuttujamenetelmiin ja tilastolliseen luokitteluun asti.

Tilastollisten menetelmien teoria esitetään havainnollisesti, joten aloittelijakin pääsee analysoimaan erilaisia aineistoja itsenäisesti. Havainnolliset laskuesimerkit helpottavat asioiden omaksumista. Monipuoliset ohjelmistoesimerkit perustuvat kattavaan ja ilmaiseen R-ohjelmistoon, ja ne sisältävät selkeät esimerkkikoodit sekä ohjeet tulosteiden tulkinnasta.

Teos soveltuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimuksen teon ja tilastollisten menetelmien oppikirjaksi lääketieteen, tekniikan, yhteiskunta- ja taloustieteiden sekä käyttäytymis- ja luonnontieteiden aloilla. Kattavuutensa ja monipuolisten esimerkkiensä ansiosta kirja sopii erinomaisesti myös varttuneemman tutkijan hakuteokseksi.

Kirjan aineistot ja muu extramateriaali: https://emotion.utu.fi/tilastotiede/

Lauri Nummenmaa (FT) on maamme johtavia aivotutkijoita ja tilastollisen analyysin asiantuntijoita. Hän toimii lääketieteellisen kuvantamisen ja mallintamisen professorina Turun yliopistossa, jossa Nummenmaan ryhmä tutkii ja mallintaa aivojen toimintaa molekyylitasolta alkaen.

Tallennettuna:
Hakutulos 3
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Jätätkö tauot väliin, jos työssä on kiire? Tuntuuko siltä, että lähes aina on kiire ja siksi lipsut jatkuvaan paahtamiseen? Miten pidät tauot, jos työskentelet etänä?

Tutkijat ovat selvittäneet erilaisten taukojen vaikutusta työskentelyyn. He ovat tarkastelleet toisaalta työn kuormittavuudesta toipumista ja toisaalta tauon antamaa buustia kehon ja mielen toiminnalle. Kirja kertoo tieteellisiä perusteluja sille, miksi tauko on tärkeä ja myös tuottava osa työtä. Teos antaa eväät työpaikan taukokulttuurin muokkaamiseen ja haastaa meidät kaikki kehittämään parempaa taukokulttuuria. Tule mukaan uudistamaan taukoja!

Minna Huotilainen on kasvatustieteen professori Helsingin yliopistosta. Hänen tutkimusmenetelmänsä on aivotutkimus, ja hän soveltaa sitä erityisesti oppimisen kysymyksiin. Hän on tutkinut mm. musiikkiharrastuksen ja muiden taito- ja taideaineiden roolia oppimisessa, eri-ikäisten oppimista, oppimista työelämässä sekä optimaalista aivojen huoltamista ja palautumista. Hän on innostunut tutkimustiedon soveltamisesta käytännön elämään jokaisen oppijan ja opettajan hyödyksi.

Tallennettuna:
Hakutulos 6
Kirja
Hakalehto, Rona, suunnittelija ; Permanto, Linda, päätoimittaja ; Karlsson, Maria, suunnittelija ; Sorvoja, Lotta, toimittaja ; Karmistsa, Lumi, suunnittelija ; Toikka, Saara, toimittaja ; Laitinen, Niina, suunnittelija ; Hakalehto, Ronja, kirjoittaja ; Perälä, Heini, suunnittelija ; Wallendahr, Anna, valokuvaaja (ekspressio) ; Pirttimäki, Lotta, suunnittelija ; Sumell, Mia, suunnittelija ; Veltheim, Suvi, suunnittelija ; Wikberg, Minttu, suunnittelija
2021
Anders-kirjastot
Tallennettuna:
Hakutulos 7
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Pariisin muotiviikoilla läpi lyöneen suunnittelijan makrameetyöt kruunaavat asusteesi.

Makramee on suosittu tekniikka sisustustuotteiden tekemiseen, mutta ohuilla langoilla syntyy myös upeita koruja sekä yksityiskohtia vaatteisiin ja asusteisiin.

Kirjan 17 ohjetta on jaettu vaativuudeltaan kolmeen tasoon aloittelijasta edistyneeseen. Töissä käytetään vain viittä perussolmua, mutta ohuilla langoilla työskentely vaatii kärsivällisyyttä. Kun kirjan ohjeet ovat hallussa, on helppo soveltaa tekniikoita omiin projekteihin.

Tallennettuna:
Hakutulos 8
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Tämä kirja on tarkoitettu sekä jo toimiville että vielä yrittäjyyttä harkitseville käytännön oppaaksi. Mitä kaikkea yrittäjän kannattaa pohtia menestyksellisen yrittäjäpolun luomiseksi tai kun etsii uutta suuntaa yritykselleen. Aihealueiksi on valittu ne teemat, jotka eniten aiheuttavat pohdintaa niin yritystä perustettaessa kuin yritystoiminnan kehitystyössäkin.
Kirja keskittyy yrittäjän arjen käytännön oppien ja parhaiden reseptien jakamiseen. Ratkaisuja ja inspiraatiota on saatu myös oman verkoston menestyneiltä, pitkän työuran tehneiltä yrittäjiltä.
Tarkoitus on antaa yrittäjille heidän liiketoimintaansa uusia ideoita ja innostavia ajatuksia erilaisissa markkinatilanteissa toimimiseen.
Kirjassa on yrittäjäammattilaisten kokemuksia parhaista toimista: miten luoda menestyvä yrittäjäpolku, ylläpitää vahva innostus ja asiakaslähtöisyys yrityksen kivijalkoina.

Tallennettuna:
Hakutulos 9
Kirja
Hautala, Hannu, valokuvaaja, kirjoittaja ; Kauppinen, Juha, kirjoittaja
2021
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Pohjalainen autonasentaja sai tarpeekseen työstään korjaamolla, kun talviaamuna auton pohjasta räpsähti lunta suoraan korjaajan naamalle. Hän päätti, että metsät ja luonto ovat vielä jonain päivänä hänen työpaikkansa.
Niin myös tapahtui, ja lopputuloksena Hannu Hautalasta tuli se henkilö, jonka myötä suomalainen luontokuvaus nousi suuren yleisön tietoisuuteen niin meillä kuin maailmallakin.

Hautalasta tuli myös julkisuuden henkilö, kabinettien baskeripää, mutta luonto oli edelleen hänen omin paikkansa. Siellä syntyi tukku ikimuistoisia valokuvia. Hautala on esimerkiksi edelleen ainoa luontokuvaaja, jonka kuva, kotkien parittelu, on valittu Vuoden lehtikuvaksi. Tunnettujen kuviensa lisäksi Hautalalla on lukematon määrä kuvia, joita kukaan ei ole vielä nähnyt.

Tähän teokseen on valittu sata parasta kuvaa. Mukana on myös ennen julkaisemattomia kuvia.

Tallennettuna:
Hakutulos 11
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Paula Koivuniemi aloitti laulajanuransa 1960-luvulla tangon ja tanssilavojen kultavuosina. 1970-luvun kokeilujen jälkeen hän vakiinnutti paikkansa ykkösartistien joukossa ja oli 1980-luvulla maan iskelmäkuningatar lukuisine menestyslevyineen.

Tällä vuosituhannella hän on villinnyt nuorisoa rock-festivaaleilla ja tehnyt itsestään artistina ikonin, jolle kaikki on mahdollista. Hän on omalla tavallaan iätön ja ajaton.

Paulan elämän suuri rakkaus on ollut musiikki, mutta siihen on mahtunut myös äitiyttä, avioliittoja, eroja ja monenlaisia ihmissuhteita. Kiinnostavaa on, millainen ihminen on tämä nainen, joka on pystynyt kestämään julkisuutta ja menestymään urallaan jo seitsemällä vuosikymmenellä.

Lähde mielenkiintoiselle matkalle läpi vuosikymmenien Paulan ainutlaatuista uraa ja elämää seuraten. Matkaoppaana sinulla on Hellevi Pouta, joka on työskennellyt henkilöhaastatteluihin keskittyvänä toimittajana kaikki nämä samat vuosikymmenet.

Tallennettuna:
Hakutulos 12
Kirja
Kanerva, Juha, kirjoittaja ; Lahti, Petri, kirjoittaja
2021
Anders-kirjastot
Tallennettuna:
Hakutulos 14
Kirja
Hohti, Paavo, kirjoittaja
2021
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Tuhat vuotta loistoa, mystiikkaa, valtataisteluja, taidetta ja sivistystä.

Antiikin Rooman ja Kreikan perinnön jatkajan koko dramaattinen historia ensimmäistä kertaa suomalaisen tutkijan kertomana.

Bysantti - Tuhat draaman vuotta on kertomus Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnasta, sitä repivistä sisäpoliittisista ja uskonnollisista kriiseistä sekä sen hallitsijoiden teoista ja kohtaloista yli tuhannen vuoden ajalta. Bysantin jokaisen 94 keisarin valtakausi on oma tarinansa. Jokaisen keisarin tuli ottaa valta haltuunsa, varmistaa se ja lunastaa teoillaan oikeutus siihen. Jokainen heistä joutui vallasta myös luopumaan. Keisarien kohtalot ja ratkaisut tekevät Bysantin historiasta elävän ja näyttävät omalta osaltaan, miksi Bysantista tuli yksi historian pitkäikäisimmistä valtioista.

Bysantin vaikutus säteilee myös meidän aikaamme. Roomalaisen hallinnon, kreikkalaisen kulttuurin ja kristinuskon kautta se on vaikuttanut Euroopan poliittiseen ja kulttuuriseen karttaan ja heijastunut jopa Suomeen - enemmän kuin olemme tulleet ajatelleeksi. On aika tutustua tähän mahtavaan keisarikuntaan.

Professori Paavo Hohti (s. 1944) on tutkinut ja suomentanut antiikin Kreikan ja Bysantin kirjallisuutta ja toiminut dosenttina sekä Helsingin että Tampereen yliopistossa. Päätyönsä hän on tehnyt Suomen Kulttuurirahaston johtajana ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtajana.

Tallennettuna:
Hakutulos 15
Hakutulos 17
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Korento 2
Mitä ihminen on, jos häneltä viedään muisti? Kuka määrää, mihin uskomme? Vangitseva tarina kapinasta, toivosta ja ihmisyydestä.

Aleksei on nuori mies, jonka isä johtaa ihmistutkimuslaitosta osittain meren alle peittyneessä Tokiossa. Laitokseen tuodaan säännöllisesti lasti koeyksilöitä, niin myös Satomi, nuori nainen, jolta on tarkoitus pyyhkiä muisti. Satomista tulee Aleksein harjoitustehtävä, sillä pojan on määrä jatkaa isänsä työtä. Mutta pinnan alla velloo jo, nuori sukupolvi näkee vanhempiensa luoman järjestelmän kauhut.

Mistä valo pääsee sisään jatkaa kiitetyn Korento-romaanin tarinaa. Korento valittiin Topelius-palkintoehdokkaaksi.

Tallennettuna:
Hakutulos 18

Sina ja tähtitaika Näytä tarkat tiedot

Sina und der Sternenzauber, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Prinsessakoulu 6
Kuudennessa osassa päähenkilöinä on Sina Tähti-valtakunnasta.
Prinsessakoulussa on levotonta. Sina näkee koulun lähistöllä oikean lohikäärmeen! Lepakko tuo postia, keskellä päivää! Kirjeen Myrskykuningattarelta, joka uhkaa prinsessakoulua! Ja koulun rehtori vaikuttaa sa-laavan prinsessoilta jotain.
Mikä nyt neuvoksi? Miten he taistelisivat pahaa ku-ningatarta vastaan?
Ihastuttava nelivärinen prinsessakuvitus.

Tallennettuna:
Hakutulos 19
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Viihdyttävä ja häijyn hauska psykologinen trilleri menestyskirjailijasta ja hänen assistentistaan.

Kirjailijanurasta haaveileva Florence saa uskomattoman työtarjouksen ja pääsee salanimellä kirjoittavan menestyskirjailija Maud Dixonin assistentiksi. Florence oppii Helen Wilcox -nimiseksi naiseksi paljastuvalta kirjailijalta yhtä sun toista niin kirjoittamisesta kuin loisteliaasta elämäntyylistä.

Kun Florence sitten herää sairaalasta onnettomuuden jälkeen ja Helen tuntuu kadonneen savuna ilmaan, tarjoutuu kuuluisuudesta haaveilevalle assistentille houkutteleva mahdollisuus oikaista tiellään menestykseen ja ryhtyä elämään kuin Maud Dixon.

Tallennettuna:
Hakutulos 20
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Ulvönin murhat 1

Tallennettuna:
Hakutulos 21
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Maailmojen murtaja 1

Tallennettuna:
Hakutulos 22
Anders-kirjastot
Tallennettuna:
Hakutulos 23

Joulujuhla Näytä tarkat tiedot

The naughtiest unicorn at Christmas, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Yrmeä yksisarvinen 4
Kimmeltävin joulu koskaan! Säkenöivän hauskan sarjan neljäs osa.

Yrmeä yksisarvinen Teppo rakastaa joulua - tai ennemminkin jouluruokia. Mira taas toivoo tänä jouluna enemmän kuin mitään muuta, että hänen paras yksisarvisystävänsä keskittyisi pipareiden sijaan Yksisarviskoulun joulunäytelmän harjoitteluun. Kunpa he saisivat pääroolit! Yksi asia on kuitenkin varma: luvassa on riemukasta juhlahumua.

Lue myös Yrmeä yksisarvinen -sarjan muut osat Yksisarviskoulu alkaa!, Urheilupäivä ja Kouludisco.

Tallennettuna:
Hakutulos 24
Hakutulos 25
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Immu 4
Seikkailuja, ystävyyttä ja mystisiä kummitustarinoita - palkittu Immu-sarja kiehtoo alakouluikäisten mielikuvitusta monin tavoin. Tällä kertaa salaseuralaiset joutuvat moneen kiperään tilanteeseen Uudenkaupungin merimaisemissa.

Immu ja Lukas pääsevät purjehtimaan Kylmäpihlajan majakkasaarelle. Sieltä matka jatkuu Uuteenkaupunkiin, missä Niko ja Lotta odottelevat ystäviään. Salaseura Klaanin täydentävät Immun Figaro-kissa ja Nikon Ritva-koira.

Klaanilaiset majoittuvat Lotan Geta-mummon luo ja nauttivat elokuun lämpimistä päivistä. Kanoottiretki Hiunpuhdin hylyille yllättää. Miten ikivanha ryöstö liittyy viime päivien varkauksiin? Jokainen askel epäilyttävän pariskunnan jäljillä vie heidät lähemmäksi totuutta - ja vaaraa.

Immu ja Lotta saavat myös uuden kummitusmysteerin selvitettäväkseen. Tällä kertaa kalpeakasvoinen pikkupoika juoksuttaa ystävyksiä pitkin kaupunkia. Tarvitaan jälleen puhuvan Figaro-kissan apua, jotta menneisyyden haamut saavat rauhan.

Immu ja Kylmä kyyti on alakoululaisille suunnattu seikkailu- ja kummitustarina.

Tallennettuna:
Hakutulos 26
Hakutulos 28
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kirjakärpänen-sarja houkuttelee lukemaan itse ja tutustumaan kirjojen kiehtovaan maailmaan.

Sannin paras kaveri Veera muuttaa kesäloman alkajaisiksi toiseen kaupunkiin. Mitä ihmeen tekemistä Sanni nyt keksisi koko kesäksi? Isä löytää autotallia siivotessaan vanhat kiikarinsa. Hän kertoo Sannille nuoruuden lintuharrastuksestaan, ja Sannikin päättää ryhtyä bongariksi. Pian västäräkit, silkkiuikut ja meriharakat ovat Sannille tuttuja, mutta sitten pihaan ilmestyy valtavia räpylänjälkiä, joiden alkuperää kukaan ei tiedä. Eihän Suomessa edes ole niin suuria lintuja! Mitä ihmettä pihassa oikein tapahtuu?

Tallennettuna:
Hakutulos 29
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Mitfordin murhat 4
Tositapahtumien inspiroima murhamysteeri on kuorrutettu salaisuuksilla, petoksilla ja suhdesotkuilla.

Entinen palvelusneiti Louisa Cannon saa salaperäisen toimeksiannon pitää silmällä Mitfordin aatelisperheen tyttäriä, Diana ja Unity Mitfordia. Louisa seuraa sisaruksia pramealle risteilylle, jolle osallistuvat seurapiirin säihkyvimmät tähtöset. Loistelias juhlinta saa kuitenkin karmivan käänteen, kun yksi matkustajista löytyy murhattuna.

Myöhemmin Lontoossa tapauksen rikosoikeudenkäynnistä tulee valtava mediatapaus ja skandaali. Mikä on totuus säkenöivän seurapiirin likaisista kytköksistä?

Lukijat hurmannut sarja jatkuu!

Tallennettuna:
Hakutulos 30
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Circus Maximus 1

Tallennettuna:
Hakutulos 31
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Royaumen aikakirjat 2
Mitä tapahtuu Maalle, kun haltiat palaavat? Upea fantasiaseikkailu jatkuu.

Suurnoitien taistelun jälkeen Lune yrittää ymmärtää hämmentävää voimaansa ja tempoilevaa poikaystäväänsä Niemannia. Samaan aikaan Lunen metsässä avaama haltiaportti on alkanut elää omaa elämäänsä. Kaunis kansa virtaa Maahan, josta Rehtori heidät aikoinaan karkotti.

Royaumessa Musta noita tekee näyttävän paluun, mutta ensimmäistä kertaa tuhanteen vuoteen valtakunnassa kytee kapina. Loistavaa Minuitia vaanii myös toisenlainen vaara: uusi hovinoita, joka ei halua enempää eikä vähempää kuin hänen sydämensä.

Sarjan ensimmäinen osa Kolmas sisar oli sekä Finlandia Junior - että Runeberg-palkintoehdokkana.

Tallennettuna:
Hakutulos 32
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Adam Fawley 1
Oxfordilaisen naapuruston idylli rikkoutuu pikkutytön kadotessa. Maailmanmenestykseen kohonnut dekkarisarja vihdoin suomeksi.

Kahdeksanvuotias Daisy Mason häviää kuin tuhka tuuleen perheen puutarhajuhlien aikana. Tapausta ryhtyy selvittämään etsiväkomisario Adam Fawley, joka tietää valitettavan hyvin, että vastaavissa tapauksissa syyllinen löytyy yleensä lähipiiristä.

Fawley tekee kaikkensa selvittääkseen Daisyn kohtalon, mutta törmää tuskastuttavaan paradoksiin - kukaan ei tiedä mitään ja silti kaikilla tuntuu olevan jotain salattavaa.

Cara Hunterin vangitsevan sarjan avaus pitää lukijan jännityksessä loppuun saakka.

Tallennettuna:
Hakutulos 33

Viimeisen lampun loisteessa Näytä tarkat tiedot

När den sista lampan lyser, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Anders Knutas 16
Gotlannin murhakuningattaren hyytävä uutuus.

Kaksi Gotlannissa syyslomaa viettävää tukholmalaispoikaa eivät palaa pyöräretkeltään. Pian heidät löydetään kuolleina maalaistalosta saaren toiselta puolelta.

Komisario Anders Knutas käynnistää etsinnät napatakseen kylmäverisen murhaajan. Kun rannalle Visbyn lähettyvillä huuhtoutuu uusi ruumis, poliisi alkaa tutkia kuolemien välistä yhteyttä.

Knutas joutuu ratkomaan äärimmäisen kimuranttia tapausta yhdessä kollegansa ja kumppaninsa Karin Jakobssonin kanssa samaan aikaan, kun heidän yksityiselämässään kuohuu.

Tallennettuna:
Hakutulos 34
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Villitalo 3
Tomtom kohtaa painajaisten villitalon. Suositun sarjan kolmas osa.

Rapinalinna on asettunut pienelle meren saarelle kuuden muun villitalon kanssa. Taloista paljastuu yhä uusia ällistyttäviä van Böökin keksintöjä.
Kaikki tietävät, että rauhaisa aika saarella on vain hengähdystauko ennen tulevaa taistelua. Niin talojen kuin ihmistenkin on treenattava: katoilla kiipeilyä, heilahdushyppyjä, äänettömästi liikkumista.

Kun talot keväällä uivat takaisin mantereelle, edessä on väistämätön yhteenotto villitalojen arkkivihollisen HeadTechin kanssa.

Siri Kolusta on tullut nykyajan Astrid Lindgren. - Hämeen Sanomat

Tallennettuna:
Hakutulos 35
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kuopio-sarja 9
Mitä unelmien murskautumisesta seuraa? Väkevä tarina vie 1960-luvun Kuopiosta aina 1910-luvun Pietariin.

Kukkakaupan tsuppari Irene on kadonnut joulun alla 1964, kun sesonki on kiivaimmillaan. Omistajaa painavat kovat sanat, jotka hän on tiuskaissut tytölle. Mutta hyasintit täytyy saada tilaajille.

Irene on jättänyt koulun kesken, Jaakko on parturinapulainen. Heidän välillään on kemiaa. Armeijasta juuri päässyt Leo janoaa rakkautta. Irene salaa ystäviltään kotinsa perhehelvetin, Jaakko ja Leo kamppailevat sen kanssa, mitä on olla mies uudessa maailmassa.

Nuoret etsivät omaa paikkaansa. Miksi on helpompaa valloittaa avaruus kuin rakastaa toista ihmistä?

Rakastettu Kuopio-sarja jatkuu.

Tallennettuna:
Hakutulos 36
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Vahva kuvaus naisesta, joka pitää intohimoa johtotähtenään ja rakastaa ketä haluaa.

Marja on oman tiensä kulkija. Hän kasvaa vankilaympäristössä ja saa erilaiset eväät elämään. Hän aloittaa yliopiston, vaihtaa näyttelijäksi, mutta päätyy ohjaajaksi Radioteatteriin Olavi Paavolaisen alaisuuteen. Heidän välilleen syntyy jännite, joka johtaa salattuun suhteeseen.

Marja on oman aikansa pätkätyöläinen. Hän näyttelee, kääntää, sovittaa ja ohjaa tiukassa tahdissa. Marja myös matkustelee, useimmiten yksin. Matkat suovat vapauden ja tyydyttävät hänen haluaan nähdä maailmaa.

Kertomus poikkeuksellisesta naisesta, joka oli aikaansa edellä. Joka valitsi taiteen ja miehet - ei avioliittoa ja lapsia.

Tallennettuna:
Hakutulos 37
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Mina Dabiri & Vincent Walder 1
Murhia, jotka ovat kuin karmeita taikatemppuja. Dekkarikuningattaren ja Ruotsin suosituimman mentalistin uusi jännitystrilogia alkaa.

Gröna Lundin ulkopuolelta löytyy veitsin lävistetty laatikko, jonka sisällä on ruumis. Poliisi Mina Dabiri alkaa selvittää erikoista tapausta apunaan mentalisti Vincent Walder.

Vincentin mukaan murha näyttää epäonnistuneelta miekkalaatikko-taikatempulta. Hän huomaa myös jotain, mikä poliisilta on mennyt ohi: ruumiiseen on kaiverrettu roomalainen numero. Kun löydetään toinen numerolla merkitty ruumis, joka tuo jälleen mieleen taikatempun, selviää, että kyseessä on lähtölaskenta. Ketkä ovat seuraavat uhrit?

Tallennettuna:
Hakutulos 38
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Harri Hirvikallio 4

Tallennettuna:
Hakutulos 39
Anders-kirjastot
Tallennettuna:
Hakutulos 40
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Mitä mietit, kun ajattelet vampyyreita? Ajatteletko ylväitä ja arvokkaita olentoja, jotka hurmaavat tietämyksellään ja sivistyksellään, mutta ovatkin verenhimoisia? Sellaisiakin varmasti on, mutta ei näissä tarinoissa. Tai no, veriletut kyllä maistuvat ja verimakkaraakin haukataan hyvällä ruokahimolla.

Nosferatu Nipottaja ei varsinaisesti hurmaa ketään. Karmela Kuikui kyllä tietää kaikista kaiken, koska on niin valtavan utelias, että kuikuilee aina muiden asioita. Selene Salatieto puolestaan voisi olla sivistynyt, jos malttaisi hetkeksi pysähtyä miettimään oivalluksiaan. Nadja Nättimieli on lumoava olento, mutta silti kaikki välttelevät hänen seuraansa.

Vampyyrit, jopa täydellisen virheetön kreivi Max von Max, ovat varsin ongelmaista porukkaa, jolla on omanlaisiaan pulmia ratkottavanaan. Aina kuitenkin löytyy ratkaisu. Jos mikään muu ei auta, voi kääntyä Eeli Empatiuksen puoleen. Eeli auttaa aina, joskus hieman liikaakin.

Tervetuloa mukaan vampyyreiden kekkereihin! Tarjolla on vereviä tarinoita, jotka imevät mukaansa.

Harri István Mäen kirjoittama ja kuvittama Vampyyrikirja jatkaa hauskaa Hirviösatu-sarjaa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet Mörkökirja, Zombikirja ja Aavekirja.

Tallennettuna:
Hakutulos 41

Tähtien meri. Osa 2 Näytä tarkat tiedot

To sleep in a sea of stars, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Infinitum 2

Tallennettuna:
Hakutulos 42
Hakutulos 43
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Moniääninen romaani neljästä sukupolvesta sademetsän keskellä, verenperinnöstä ja paremman elämän tavoittelusta

"Minä olen sademetsässä asuva suomalainen. Suomessa en ole koskaan käynyt, eivätkä siellä käyneet äitini tai isäni tai edes isoäitini, ja silti he kantoivat aina Suomea mukanaan."

Kaarlon perhe lähtee Lahdesta kohti Argentiinaa vuonna 1906. Kotikaupungissa partioivat santarmit, ja työläisen toimeentulo on niukkaa, mutta Atlantin takana luvassa on oma maatilkku ja paratiisin hedelmiä, vapautta ja vaurautta, Colonia Finlandesa.

Maa kuin veri on runsas ja väkevä kertomus neljän sukupolven kohtaloista kaukaisessa siirtokunnassa, vanha kotimaa sydämessä. Vaikka matkaan lähdettiin suurin odotuksin, elämä on tropiikissakin ankaraa. Ester jatkaa isänsä maiden viljelyä, vaikka vuosien kuluessa machetet vaihtuvat raivaustraktoreihin. Hänen elämänsä muuttuu kuitenkin täysin, kun eräänä päivänä oveen koputtaa tuntematon nainen. Eero on aina nähnyt pidemmälle kuin kylänsä rajat.

Ensimmäisen tilaisuuden tullen hän jättää kaiken ja lähtee merille tavoittelemaan suurta unelmaansa. Aina on siirtokunnan viimeinen suomenkielinen asukas. Kun hän ystävystyy sademetsässä asuvan guarani-pojan kanssa, hän ymmärtää, millaista on elää, kun ympäriltä katoavat puut.

Katriina Ranne (s. 1981 Noormarkussa) on lahtelainen kirjailija, joka on julkaissut kaksi romaania ja kaksi runokirjaa ja suomentanut afrikkalaisen runouden antologian. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa. Tätä romaania varten Ranne vieraili Argentiinassa haastattelemassa suomalaissiirtolaisten jälkeläisiä sekä guaraneja. Maa kuin veri on fiktiivinen romaani, joka sai alkunsa kirjailijan Argentiinaan muuttaneen isoenon tarinasta.

Tallennettuna:
Hakutulos 46
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Albert Vaara 3
Historiallinen dekkari vie talvisodan kynnyksellä kärvistelevään Helsinkiin.

Helsingissä varaudutaan epävarmoihin aikoihin. Miehiä kutsutaan ylimääräisiin kertausharjoituksiin, yleinen huoli ja levottomuus leviävät asukkaiden keskuuteen.

Synkkien enteiden keskellä töölöläisen kerrostalon kellarikäytävästä löytyy mies, joka on kalautettu kuoliaaksi kynttilänjalalla. Tekijäksi paljastuu viehättävä nuori nainen, Helena Leppänen, ja syyksi itsepuolustus.

Tapausta tutkimaan määrätään nuori etsivä Albert Vaara. Vähitellen alkaa näyttää siltä, että tutkimukset johdattavat kokemattoman poliisimiehen sukupolvien takaisten kaunojen keskelle.

Tallennettuna:
Hakutulos 47
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Patrick Melrose -menestyssarjan tekijän uusi romaani on herkullinen kuvaus ihmisestä osana luontoa.

Kun tieteelle omistautunut Olivia tapaa Francisin, luonnon ehdoilla elelevän tutkijan, hänen koko elämänsä uudistuu. Onnellisena hän esittelee miehen parhaalle ystävälleen Lucylle. Kolmikon välille syntyvä yhteys solahtaa syvyyksiin, jollaisia ei voi ennustaa eikä hallita.

Sokkotesti on leikkisä ja intohimoinen tutkielma ihmismielen syvimmistä virtauksista, meihin kaikkiin vaikuttavista voimista ja taipumuksestamme löytää sattumanvaraisista tapahtumista merkityksiä. Ekologia, psykologia ja neurotiede kietoutuvat siinä mestarillisesti rakkauteen, pelkoon ja pelon voittamiseen.

Tallennettuna:
Hakutulos 48
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Åren murhat 1

Tallennettuna:
Hakutulos 49

Syntymäpäivät, temppurata ja itsepäinen etuhammas Näytä tarkat tiedot

Syskonsjuka, kämpaglöd och en envis framtand, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Saagan seikkailut 2
Riemastuttavia tarinoita kuusi vuotta täyttävän Saagan arjen suurista seikkailuista.

Tervetuloa Saaga Linnea Laineen maailmaan. Saaga on melkein kuusi ja osaa jo vaikka mitä. Kirjan viidessä hurmaavassa kertomuksessa häneltä irtoaa ensimmäinen maitohammas, hän rakentaa temppuradan naapurin Samirin kanssa, sairastuu synttäripäivänään, onnistuu kadottamaan vanhempansa kaupassa ja toivoo olevansa sisko.
Samastuttavat ja kauniisti kuvitetut Saagan seikkailut valloittavat kirjojen lisäksi animaatiosarjana.

Tallennettuna:
Hakutulos 50
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Jari Tervon suurenmoinen sukellus Mikael Agricolan maailmaan

Torsbyn kylä Suomenlahden rannalla, kesä 1521: Mikael Olofinpoika ylöskirjaa Malin-piian suustaan sylkemiä surkeilemattomia suomen sanoja.

Wittenberg, huhtikuu 1539: vastapalveluksi suosituskirjeestä Martti Luther vaatii kirjoitusta kirjoituksesta - maisteri Agricolan on vuodatettava tunnustuksia omasta elämästään, sen häpeällisistä hetkistä, kunnon munauksia Augustinuksen henkeen.

Moskova-Uusikirkko, helmi-huhtikuu 1557: Kustaa Vaasan käskystä rajariitojen ratkaisijaksi Iivana Julman pitopöytään päätynyt Turun piispa tekee tiliä elämästään vaimoilleen kirjoittamissa kirjeissä ja kuolee.

Tallennettuna: