Huom! Keskipohjanmaa- ja ÖT-lehtiä ei pysty lukea etänä ePress-etälehtipalvelun päättymisen takia 31.5.2024 jälkeen.

Haku

Uutuudet, vko 42/2021

Uutuudet ajalla 18.10.2021 - 24.10.2021

Muokattu: 29.10.2021
Hakutulos 51
Kirja
Saastamoinen, Ari, kirjoittaja
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Lähes kaiken meille säilyneen antiikin kirjallisuuden kirjoittivat yläluokan miehet. Sen sijaan vuonna 79 Vesuviuksen purkauksessa tuhoutuneen Pompejin tuhkan alla säilyneet seinäkirjoitukset tarjoavat kurkistuksen tavallisten ihmisen arkeen ja ajatuksiin heidän itsensä kertomana.

Toisin kuin ylevät kirjalliset lähteet, seinäkirjoitukset ovat suoraa ja sensuroimatonta puhetta 2000 vuoden takaa ja herättävät antiikin ihmiset eloon ennennäkemättömällä tavalla. Seinäkirjoitusten skaala ulottuu herkistä ja kirjallisesti kunnianhimoisista rakkausrunoista räävittömään vessahuumoriin ja ostoslistoista ilotyttöjen mainoksiin.

Ystävyyssuhteitaan ihmiset pitivät yllä muun muassa raapustamalla terveisiä tutuilleen, mutta eri aiheista saattoi seinille syntyä myös pitkiä viestiketjuja. Suurta kansanhuvia, gladiaattoritaisteluita, kommentoitiin herkästi - jopa kuvien kera - ja etenkin seksiä käsiteltiin laajasti ja kiertelemättä.

Räävitöntä! näyttää herkullisella tavalla, kuinka vähän ihmisten ajatukset, kiinnostuksen kohteet ja ilmaisutavat ovat muuttuneet. Teos on ainoa suomenkielinen kokoelma antiikin Rooman ajan seinäkirjoituksia.

Tallennettuna:
Hakutulos 52
Kirja
Valtonen, Pekka, kirjoittaja
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Savu nousee 1600-luvun Euroopassa. Turkkilaisia vastaan sodittiin pitkään, ja uskonnolliset sekä valtapoliittiset kiistat kiristävät katolisten ja protestanttien välejä.

Valtavien paineiden alla Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II (1552-1612) sulkeutuu linnaansa Prahassa. Erakkokeisari hakee lohtua vertaansa vailla olevasta taide- ja esinekokoelmastaan, jossa Albrecht Dürerin maalauksen vierestä saattaa löytää seireenin leukaluun tai feenikslinnun höyheniä.

Habsburgin mahtisukuun kuuluvaa Rudolf II:ta oli siunattu maallisella vallalla, mutta tämän masennukseen taipuvaisen hallitsijan todellisia intohimoja olivat taiteet ja tieteet. Hovissa viihtyivätkin niin taiteen suurnimet kuin eturivin tähtitieteilijät Tyko Brahe ja Johannes Kepler.

Hullun keisarin hovissa avaa näkymän Euroopan sydämeen hetkeä ennen kolmikymmenvuotisen sodan puhkeamista. Se kertoo traagisesta henkilöstä, joka unelmoi sukunsa kunnian kasvattamisesta mutta joutuu veljensä syrjäyttämäksi - ja maailmasta, jossa harjoitetaan rinta rinnan niin alkemiaa, magiaa kuin tähtitiedettäkin.

Tallennettuna:
Hakutulos 58
Kirja
Sévigné, Marie de Rabutin-Chantal, kirjoittaja ; Rosenberg, Riikka-Maria, toimittaja, johdannon kirjoittaja ; Tuomarla, Ulla, toimittaja
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Madame de Sevigne (1626-1696) oli ranskalainen markiisitar. Häneltä on säilynyt yli tuhannen kirjeen laajuinen kirjeenvaihto, joka on saanut klassikon aseman
ranskalaisessa kirjallisuudessa.

Kirjeistä piirtyy kuva nuorena leskeksi jääneen yläluokkaisen pariisittaren elämästä iloineen ja suruineen, muotia, sisustusta tai hovin juoruja sivuuttamatta. Kirjeiden laatija on ollut teräväkielinen, huumorintajuinen, sivistynyt ja asemastaan tietoinen kahden lapsen äiti, joka rakasti tytärtään yli kaiken. Sevignen kirjeet avaavat tietä tekstilajille, joka myöhemmin tunnetaan yksityisenä kirjeenä.

Kirjassa on yli 150 kirjeen lisäksi laaja historiallinen johdanto. Kirjeiden suomennokset on laatinut Helsingin yliopiston ranskan kielen ja kulttuurin opiskelijoista koostuva työryhmä.

Tallennettuna:
Hakutulos 59
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Tosielämän trillerien mestari kertoo 1900-luvun pelottomimmasta naisvakoojasta.

Oxfordin lähettyvillä asui elegantti nainen vuonna 1942. Hän vaikutti tavalliselta perheenäidiltä, mutta oli vannoutunut kommunisti ja korkea-arvoinen neuvostovakooja. Koodinimi Sonjan tehtävä oli varastaa Britannian ydinasesalaisuudet.

Agentti Sonja on tosielämän jännityskertomus Ursula Kuczinskistä. Vakoojana hän oli mukana Hitlerin salamurhajuonessa, rakensi pommeja ja vakoili Mantšuriassa. Hänen kannoillaan olivat natsit, kiinalaiset, japanilaiset, FBI ja MI6.

Päiväkirjojen, kirjeiden ja arkistolöytöjen avulla MacIntyre luo kuvan vaarallisesta naisesta, joka viritti kylmän sodan sytytyslangan.

Tallennettuna:
Hakutulos 62
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Nuorella suomalaisnaisella on Pietarissa työharjoittelupaikka, vuokra-asunto ja videokamera. Eräänä päivänä hän tapaa taidenäyttelyn avajaisissa nahkatakkisen nuorukaisen, Vadimin, joka vaikuttaa piinatulta kuin Nuoren kapinallisen James Dean.

Vadimista tulee naisen muusa, kuvaamisen ja intohimojen kohde, jonka vieraus pelottaa, mutta samalla kiihottaa. Valtapelin piirteitä saava, epävakaa suhde pakottaa molemmat myös kohtaamaan oman menneisyytensä kipukohdat.

Reetta Aallon esikoisromaani kuvaa vuosituhannen vaihteen Pietaria, sen taiteilijapiirejä ja rosoisia ihmiskohtaloita. Se on sukellus kuumeiseen nuoruuteen ja tuhoisaan ihmissuhteeseen, jota ilmankaan ei osaa olla.

Tallennettuna:
Hakutulos 63
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Simo Sund 1
Dekkarisarjan avausteos ravistelee huumeisiin liittyviä uskomuksia. Ei meidän lapsi ainakaan - vai sittenkin juuri meidän?

Komisario Simo Sund palaa synnyinseudulleen Lahteen ja saa ratkottavakseen kaupunkilaisia kuohuttavan nuoren tytön kuoleman. Perehtyessään tutkintaan Sund huomaa, että kaupunki velloo huumekohussa ja laittomat päihteet ovat osa myös alaikäisten arkipäivää. Nuorison keskuudessa leviävä muuntohuume kylvää kauhua niin nuorten vanhemmissa kuin kaupungin päättäjissäkin. Paine kuolemantapauksen selvittämiseksi ja huumerikollisuuden vähentämiseksi käy hermoja raastavan kovaksi.

Kuka pelkää salaisuutensa paljastumista niin paljon, että on valmis jopa tappamaan? Entä ketkä levittävät vaarallista muuntohuumetta kaupungin nuorille? Komisario Sundin työpäivät venyvät pitkiksi, eikä isän jäämistön läpikäyminen lapsuudenkodissa ota edistyäkseen. Vielä kun miehen elämään pelmahtaa yllättäen tuttu henkilö menneisyydestä, ei edes rakkaalle harrastukselle Vesijärven kimmeltävillä aalloilla tahdo löytyä aikaa.

Marja Aho on Vääksyssä asuva kirjailija ja kuvittaja, jonka aiempaan tuotantoon kuuluu useita lasten- ja nuortenkirjoja.

Tallennettuna:
Hakutulos 64
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

William Warwick 1
Mestarillisen tarinankertojan uusi sarja alkaa

William Warwick on aina halunnut poliisiksi. Vastoin asianajajaisänsä tahtoa hän liittyy Lontoon poliisivoimiin ja aloittaa uran, joka määrittää hänen elämänsä suunnan.

Fizmolean museosta varastetaan mittaamattoman arvokas Rembrandtin maalaus ja William ryhtyy tutkimaan tapausta. Tutkimusten edetessä William törmää sulavakäytöksiseen taidekeräilijään Miles Faulkneriin ja hänen nerokkaaseen lakimieheensä, jotka venyttävät lain rajoja pysyäkseen askelen edellä Williamia. Sillä välin Faulknerin vaimo Christina ystävystyy Williamin kanssa, mutta kenen puolella hän todella on?

Williamin tielle tulee myös taidegallerian tutkimusassistentti Beth Rainsfordin, johon hän rakastuu korviaan myöten. Bethillä on salaisuus, jonka paljastumista hän pelkää yli kaiken.

Oikeus ja kohtuus on Jeffrey Archerin uuden sarjan jykevä aloitusosa, jossa päähenkilö on Clifton-kronikasta tuttu William Warwick.

Tallennettuna:
Hakutulos 65
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Palkitun rikoskirjailijan terävä ja synkänhauska psykologinen trilleri avustetuista itsemurhista.

Felix Pink tekee tyhjien eläkepäiviensä ratoksi vapaaehtoistöitä: hän istuu parantumattomasti sairaiden vuoteen vierellä näiden vetäessä viimeisen henkäyksensä. Felixin 28. vapaaehtoiskeikalla kaikki menee kuitenkin kauhealla tavalla pieleen, ja vanha mies on elämänsä kiipelissä. Mutta oliko syy todella hänen?

Belinda Bauer kuvaa mestarillisesti ihmismielen oikkuja ja vangitsee lukijan piinaavan jännittävällä juonella.

Tallennettuna:
Hakutulos 66
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Dino Buzzatin (1906-72) kertomuksia vihdoin suomeksi!
Dino Buzzati oli 1900-luvun merkittävimpia italialaisia kirjailijoita, omaperäinen, kaukaista sukua Kafkalle ja Poelle, ja ällistyttävän ajankohtainen.

Hänen pääteemansa on hukkaan menevä aika, kuinka se kuluu väärässä odotuksessa, päättämättömyydessä, pelossa. Hän tuo ahdistavaan arkeen fantasiaa, huumoria ja näyttää ihmisen typeryyden ja ahneuden. Silti monessa kirjan kahdestakymmenestäneljästä kertomuksesta on myös hyvä annos hellyyttä.

Tallennettuna:
Hakutulos 67
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Pariisi 1944. Nuori nainen on astumassa junaan, jonka määränpää on Auschwitz. Epätoivon hetkellä hän luovuttaa arvokkaimman omaisuutensa muukalaisen käsivarsille. Jäljelle jää vain toivo.

Santa Cruz 1953. Jean-Luc luuli jättäneensä menneisyyden taakseen. Kasvoissa oleva arpi muistuttaa häntä selviytymisestään natsien miehittämästä Pariisista ja näkemistään julmuuksista työskennellessään rautateillä. Hän elää uutta elämää Yhdysvalloissa perheensä kanssa, jota hän rakastaa yli kaiken. Eräänä päivänä hänen pahin pelkonsa muuttuu todellisuudeksi, kun menneisyys koputtaa ovelle täysin odottamatta.

Viimeinen yö Pariisissa on unohtumaton tarina siitä, kuinka epäitsekkäällä teolla voi olla kohtalokkaat seuraukset. Se on pysäyttävä kuvaus sodan julmuudesta ja rakkauden voimasta.

Tallennettuna:
Hakutulos 68
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Anton Brekke 6
Nuori nainen löydetään tapettuna.
Kaksi vuotta aiemmin sarjamurhaaja Stig Hellum pakeni vankikuljetuksen aikana. Naisen murhalla on hänen tyylilleen totuttu allekirjoituksensa, ja Anton Brekke tietää kaksi asiaa varmasti: Stig Hellum on herännyt unestaan, ja hän ei aio pysähtyä.

Texas, 2006. Muutaman tunnin kuluttua kuolemanrangaistusvanki Nathan Sudlow tullaan teloittamaan. Hän on ollut hiljaa 11 vuoden ajan. Nyt hän
kertoo tarinansa isälle Tom Sullivanille. Mikä on yhteys Stig
Hellumin ja Nathan Sudlow'n järkyttävän tarinan välillä?
Anton Brekke on vastuussa meneillään olevasta murhatutkinnasta, ja hän joutuu heti kohtaamaan ainoan asian, johon hän todella uskoo: pahan.

Jan-Erik Fjell kirjoitti debyyttiromaaninsa vuonna 2009. Vuosi sen jälkeen ilmestyi Ilmiantaja , joka tutustutti lukijat rikostutkija Anton Brekkeen . Fjellin tavaramerkkinä on yhdistellä kaunista proosaa, hyvin kehiteltyjä henkilöhahmoja sekä monikerroksista tarinankerrontaa.

Tallennettuna:
Hakutulos 69
Hakutulos 72
Hakutulos 73
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Äiti on työmatkalla, ja Joona unohtuu pelaamaan konsolipeliä. Pelin tuoksinassa kuluu koko yö ja seuraavana päivänä Joona havahtuu siihen, että kaksoissisko Lari on kadonnut. Ilmeisesti sisko haluaa pysyä piilossa, ja Joonan tehtäväksi jää peitellä tilannetta. Mihin ihmeeseen sisko on sekaantunut?
Onneksi Joona saa seuraksi ystävänsä Topin, sillä kesäpäivien kuluessa tapahtumat saavat yhä omituisempia ja pelottavampia käänteitä. Pojat myös valmistautuvat elämänsä ensimmäiseen softauspeliin - mutta millaiseen, sitä he eivät etukäteen osaa aavistaakaan.
Hämärtäjät-kirjassa yhdistellään realismia ja fantasiaa vauhdikkaaksi ja kauhistuttavaksi kertomukseksi. Teos on palkitun kirjailijan Mervi Heikkilän 18. kirja.

Tallennettuna:
Hakutulos 74
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Sebastian Bergman 7
Kriminaalipsykologi Sebastian Bergman tekee paluun henkirikosyksikköön huippusuositun dekkarisarjan seitsemännessä osassa.

Kauhu on vallannut Karlshamnin, jossa on tapahtunut lyhyessä ajassa kolme murhaa. Vanja Lithnerin luotsaama henkirikosyksikkö työskentelee paineen alla saadakseen tappajan kiinni, mutta heillä ei ole johtolankoja, ei silminnäkijöitä - ei mitään.

Sebastian Bergman on isoisäksi tultuaan rauhoittanut elämäntyyliään ja työskentelee nyt osa-aikaisesti terapeuttina. Sitten hänen vastaanotolleen ilmestyy asiakas, joka kääntää hänen maailmansa ylösalaisin.

Tv-sarjojen Silta ja Wallander käsikirjoittajien hyytävän jännittävä dekkarisarja jatkuu!

Tallennettuna:
Hakutulos 75
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Uljasmaa 4

Tallennettuna:
Hakutulos 78

Jos vain kruunun saisin Näytä tarkat tiedot

You should see me in a crown, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Sydämellinen YA-romaani unelmista ja itsensä löytämisestä.

Liz uskoo olevansa liian musta, köyhä ja kömpelö loistaakseen pienessä, yläluokkaisessa kotikaupungissaan. Hän aikookin jättää Campbellin kauas taakseen ja suunnata eliitticollegeen. Suunnitelma kuitenkin romuttuu, kun hän ei saa rahallista tukea jatko-opintoihinsa.

Päättäjäistanssien kuningattarelle luvattu stipendi kattaisi collegen kustannukset, joten Liz karaisee itsensä ja osallistuu armottomaan kisaan. Kokemuksesta tekee siedettävän ainoastaan uusi oppilas Mack, joka tavoittelee samaista kruunua.

Estääkö kilpailijaan ihastuminen Liziä toteuttamasta unelmiaan... vai saako se ne toteutumaan?

Tallennettuna:
Hakutulos 79
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Hehkeä kolmikymppinen skandinaavityttö päätyy asumaan eläkeikäisen rojalistipariskunnan luo Lontoon lähiöön. Kuninkaallismemorabiliaan hurahtanut Helen alkaa leipoa tytöstä Kate Middletonin kaksoisolentoa; Roger puolestaan fantasioi, miltä tämä näyttäisi glamourmalli Katie Pricen silikoneilla. Outo menage a trois on valmis.

Anu Kaaja tykittelee kuin queerfeministinen Juha Seppälä. Hänen odotettu kolmas teoksensa leikkaa ja liimaa yhteiskunnallista kollaasia, jossa hoiputaan Vladimir Nabokovin, Simone de Beauvoirin ja Henry Millerin jalanjäljissä - vuoroin lasikengillä, vuoroin lateksisaappailla.

Mitään ei säästellä: valtavirtaporno, tuhkimosadut, Prinsessa Dianan rakastajat ja Meghan Marklen sukkahousut linkittyvät toisiinsa lyyrisellä väistämättömyydellä.

Katie-Kate on nerokas, häiritsevä ja anteeksipyytelemätön ajankuva: mitään tämän kaltaista et ole koskaan lukenut. Kaajan pikimusta huumori ja tarkat havainnot tekevät hänestä yhden sukupolvensa merkittävimmistä äänistä.

Tallennettuna:
Hakutulos 81
Hakutulos 84
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Imperiumin perilliset 2
Avaruusseikkailusarja vie kohti tuntematonta.

Alice ja Elias matkaavat galaksin halki avaruusalus Hiljaisuuden kyydissä. Sisarukset yrittävät saada takaisin äitinsä, joka on kaapattu vihollisten alukselle. Pelastusoperaatio saa kuitenkin odottamattomia piirteitä, sillä alus kuhisee kraosotureita. Kosminen takaa-ajo on täynnä mykistäviä mysteereitä ja kylmääviä kohtaamisia.
Rautaruusu on toinen osa kiehtovassa tieteisjännärissä Imperiumin perilliset.

Tallennettuna:
Hakutulos 85
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Satujen ja myyttien maailmasta ammentava romaani kertoo aarneista, jotka suojelevat maailmaa sytyttämillään pyhillä tulilla. Romaanin upea kieli kannattelee sen lukuisia sisäkkäisiä, päähenkilö Astraean kuulemia tarinoita, jotka sijoittuvat milloin pohjoisiin, milloin taas välimerellisiin maisemiin. Fantasiagenren perinpohjin tunteva kirjailija sekä tekee kunniaa suurille edeltäjilleen että luo uutta tyyliä, jolle on ominaista filosofissävytteinen pohdinta. Teoksen aikatasot liikkuvat esihistoriasta nykyhetkeen ja jopa tulevaisuuteen. Pohjavireeltään romaani henkii kaipuuta menneisiin kulta-aikoihin ja samalla kantaa huolta ihmiskunnan tulevaisuudesta. Samalla se on puhdasverinen seikkailutarina ja luontoretki lukijoiden nautittavaksi. Katariina Kärkelä (s. 1992) on Tampereella asuva kirjallisuudentutkija, joka valmistelee väitöskirjaa J.R.R. Tolkienista. Hiraeth on hänen esikoisromaaninsa, johon Johanna Aulen on laatinut hienon, kirjan henkeä vahvistavan kuvituksen.

Tallennettuna:
Hakutulos 87
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Pax 3
Karmiva kauhusarja ammentaa pohjolan mytologiasta.

Maagisen kirjaston vartijoiksi valitut veljekset Alrik ja Viggo ovat juuri selviytyneet kamppailusta tuonpuoleisen olennon kanssa. Pyhäinpäivä lähestyy, ja silloin aaveiden mahti tunnetusti voimistuu. Nyt yksi niistä on päättänyt kostaa. Pystyvätkö veljekset estämään sen, ja millä hinnalla?
Ihtiriekko on urbaanin kauhufantasiasarja Paxin kolmas osa, joka on täynnä draamaa, taikuutta ja toimintaa.

Tallennettuna:
Hakutulos 88
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Arianan aikamatkat 1
Kaverukset kohtaavat pelimaailman pahiskoplan, ja kaikki menee päin pempulaa! Hillittömän hauskan sarjan avaus.

Zäläng! Yhdessä sekunnissa Ariana on jossain keskiaikaisessa hevontuuttulassa, Sherwoodin metsässä. Se on supernolon iskän syytä. Mistä Ariana olisi voinut tietää, ettei isän työhuoneessa lojunut outo esine ollut hänelle ostettu 12-vuotislahja vaan avain toiseen todellisuuteen!
Pöpelikössä Arianaa vaanii jousimiesjoukko, ja pian tyttö on vankityrmässä ja virtuaaliavain Nottinghamin inhan seriffin hallussa. Tyrmässä viruu myös luokkatoveri Pyry, joka saa Arianan sydämen läpättämään. Miten tapahtumiin liittyy taru jousipyssysankari Robin Hoodista? Entä miten päästä kotiin? Apua!

Tallennettuna:
Hakutulos 90

Topekan koulu Näytä tarkat tiedot

The Topeka school, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Vaikuttava kuva omiin valheisiinsa sotkeutuvasta nykyhetkestä
Adam Gordon on viimeisen vuoden opiskelija Topekan lukiossa Kansasissa. Hän on psykologivanhempien kasvatti, kunnianhimoinen runoilijanalku ja painonnoston harrastaja. Adam napsii väittelykilpailujen pääpalkintoja tragikoomisessa teinikampauksessaan, äidin ostamassa mustassa puvussa ja isältä lainatussa kravatissa, hänen edessään siintää kenties lupaava poliitikon ura. Kunnes kotikaupungissaan viimeistä yhteistä kesää viettävien nuorten kuviot sotkee Adamin sivuraiteelle ajautunut lapsuudenkaveri. Halveksitusta hylkiöstä tulee sosiaalisen nokkimisjärjestyksen alfojen maskotti: puoliksi pelle, puoliksi rakas lemmikki. Seuraukset ovat tuhoisat. Topekan esikaupungin kellarissa puhkeaa tornado, josta ei selviä ehjänä kukaan.
Autofiktion pioneeri Ben Lerner tarjoaa lukijalle aitiopaikan, josta käsin tarkastella lähivuosikymmenten amerikkalaista politiikkaa ja maailmaa, jossa vain sosiaalisesti kyvykkäät pärjäävät. Näkökulmasta ja aikakaudesta toiseen siirtyvä Topekan koulu yhdistelee psykoanalyysia rap-battleihin ja Trumpin Amerikkaa lukiolaisnuoren yrityksiin paikata sosiaalista herkkyyttään. Minkälaisia haasteita kohtaa vanhempi, joka yrittää kasvattaa pojastaan kunnon kansalaista disinformaation, homofobian ja toksisen maskuliinisuuden aikakaudella?
Ben Lernerin esikoisromaani Lähtö Atochan asemalta oli hersyvä tarina nuoren ja neuroottisen Adam Gordonin harharetkistä vanhalla mantereella. Topekan koulu palaa Adamin varhaisvuosiin Amerikan takahikiällä 1980- ja 1990-luvuilla.

Tallennettuna:
Hakutulos 93
Hakutulos 94

Vieterilintukronikka Näytä tarkat tiedot

Nejimakidori kuronikuru, suomi
Anders-kirjastot
Tallennettuna:
Hakutulos 95
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kardum on kaupunki maailmassa, joka on kääntynyt ylösalaisin. Rakennukset ja puut roikkuvat alaspäin, ja ihmiset kulkevat talosta taloon vaijereita pitkin.
Elämä Kardumissa on jännittävää ja joskus vaarallistakin, sillä joskus ihmiset putoavat taivaalle ja katoavat.

Kiepaus on tarina Lennan, Rouskun ja Jaanin viimeisestä kesästä Kardumissa.

He elävät aivan tavallista elämää, kunnes vesi alkaa loppua ja tutut rakennukset sortuvat.

Missä olisi parempi paikka elää?

Kiepaus on Vuokko Hurmeen Huimaa-trilogian ensimmäinen osa. Se ilmestyy nyt Hanna Männikkölahden mukauttamana helppolukuisena versiona.

Tallennettuna:
Hakutulos 96
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Antti on palannut töihin ja Paavo on 5-vuotias päiväkotilainen. Arki Helsingissä sujuu melko rauhallisesti, ja välillä käydään Kyproksella lomalla Ennin ja Tertun kanssa. Eräänä päivänä Antti saa yllättävän puhelun, ja Ennin tytär Terttu muuttaa asumaan Antin ja Paavon luokse. Kuinka Antti Pasanen selviää elämästä kahden viisivuotiaan kanssa? Tarhapäivä on itsenäinen jatko-osa Eve Hietamiehen Yösyöttö-romaanille. Selkomukautuksen on tehnyt Hanna Männikkölahti ja kuvituksesta vastaa Ina Majaniemi.

Tallennettuna:
Hakutulos 97
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Etsiväkaverit 2
Etsiväkaverit epäillyn jäljillä tarjoaa jännittävän lukukokemuksen 6-10-vuotiaille lukijoille. Lyhyehkö ja koukuttava tarina sekä erittäin runsas kuvitus auttavat vähemmänkin harjaantunutta lukijaa ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Etsiväkaverit-sarjan kieli on helppoa, joten sarja sopii myös niille lapsille, joiden kotikieli ei ole suomi.

Vilkku ja hänen kaverinsa Anton viettävät kesää saaressa. Vilkun isän bändikaverit tulevat saareen äänittämään levyä, ja mukana on myös uusi kitaristi Snadi. Vilkusta tuntuu, että Snadissa on jotain epäilyttävää. Mies näyttääkin ihan roistolta!

Pian Vilkku ja Anton huomaavat, että Snadi saa salaperäisiä puheluita. Eikä vain päivällä vaan myös yöllä. Lisäksi hänellä on aina mukanaan reppu, jossa on varmasti jotain hyvin tärkeää. Vilkun ja Antonin on pakko selvittää, mitä salaista repussa on, mutta kuinka reppuun voi kurkistaa, kun Snadi vahtii sitä koko ajan?

Entä missä on Majavalampi, jonne Snadi menee öisiin tapaamisiin? Kun oikea paikka vihdoin löytyy, Etsiväkaverit joutuvat vaarallisiin tilanteisiin. Jopa niin vaarallisiin, että lopulta Vilkkua etsivät jo poliisitkin. Löytyykö Vilkku, ja mistä Snadin öisissä hiippailuissa on oikein kysymys? Se selviää lukemalla Etsiväkaverit epäillyn jäljillä.

Tallennettuna:
Hakutulos 98
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Karunkaunis, kielellisesti taitava esikoisromaani kiintymisestä ja hylkäämisestä ja ravisuttava kuvaus ihmisten toisiinsa jättämistä jäljistä.

Äiti tekee kansainvälistä uraa, isä ei halua vahingosta syntynyttä poikaa elämäänsä. Koulussa Alvaria tarttuu kuitenkin kädestä kuriton luuranko, joka seuraa häntä kotiin. Se rakastaa televisiota ja julmia tarinoita eikä anna iltaisin rauhaa.

Toisessa ajassa 20-luvulla Helli ymmärtää, että tekisi rakkauden eteen mitä vain. Kun hän poimii käteensä laittoman lääketabletin, kaikki muuttuu, eniten hän itse. Teolla on seurauksia, jotka ojentautuvat nykyhetkeen, Alvarin elämään asti.

Tallennettuna:
Hakutulos 99
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kristiina Elo 14
Mukaansatempaava jännitysromaani siepatun naisen mysteeristä. Uskottavaa rikostutkintaa ja poliisien oman elämän tapahtumia yhdistävä Kristiina Elo -sarja on kiehtonut lukijoita jo yli vuosikymmenen.

Nainen herää vieraassa paikassa pimeässä. Alkusäikähdyksen jälkeen hän on varma, että kyse on leikistä, jossa hänen pitää löytää avain päästäkseen ulos. Aivan kuten leikissä vuotta aiemmin. Nainen alkaa kontata pimeässä ympäriinsä. Asiaa vaikeuttaa toiseen jalkaan sidottu naru, joka rajoittaa liikkumisen tietylle alueelle. Onneksi hänelle on jätetty vettä käden ulottuville.

Nainen yrittää ymmärtää, mitä tapahtui ja miksi joku halusi siepata hänet, mutta edellisen illan tapahtumat eivät täysin palaa mieleen. Siitä hän on melko varma, ettei ole suututtanut ketään.

Viha hänessä kasvaa, ja lopulta hän haluaa kostaa liian pitkälle menneen leikin sille, joka hänet sieppasi. Hän ei vain aavista, että pahin ei ole vielä tapahtunut.

Rikosylikonstaapeli Kristiina Elo ei jaksa alkuun keskittyä naisen katoamiseen, koska huoli omasta terveydestä nousee päällimmäiseksi. Huoli uhkaa viedä voimat kokonaan.

Pimeän avain on neljästoista osa hollolalaisen Eija Piekkarin suosittua Kristiina Elo -dekkarisarjaa.

Tallennettuna: