Haku

Uutuudet, vko 10/2022

Uutuudet ajalta: 7.3.2022 - 13.3.2022

Muokattu: 16.11.2022
  • Näytetään 1 - 25 / 25
Hakutulos 1
Kirja
Auvinen, Jari, kirjoittaja, valokuvaaja (ekspressio) ; Kustantaja Laaksonen, kustantaja
2022
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Palo- ja pelastusautot ovat kautta aikojen kiinnostaneet niin isiä kuin poikiakin - nykyisin enenevässä määrin myös tyttöjä. Varsinaisten sammutusautojen lisäksi palokunnilla ja pelastuslaitoksilla on monenlaista kalustoa isoista nostolava-autoista monitoimiautoihin. Näistä kaikista kerrotaan tässä isoille ja pienille harrastajille tarkoitetussa kirjassa. Mukana myös ulkomaalaisia paloautoja. Jari Auvinen toimii Helsingissä Palomuseon intendenttinä.

Tallennettuna:
Hakutulos 3
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Lajien monimuotoisuus on elämän perusta

Kirjassaan Luonnon varassa biologi Anne Sverdrup-Thygeson kertoo asiantuntevasti ja viihdyttävästi, kuinka ihmisen ja luonnon välinen yhteys on vahva mutta haavoittuvainen.

Miljoonat eliölajit antavat meille ihmisille ruokaa, lääkkeitä ja asuttavan ympäristön. Biologi Anne Sverdrup-Thygeson vie meidät mukaansa maailmanympärimatkalle ja kertoo näistä huikeista tavoista, joilla luonto auttaa ihmistä selviytymään. Hän kuljettaa meidät muun muassa New Yorkiin, jossa luonto tuottaa puhtaan juomaveden kalliin vedenpuhdistuslaitoksen sijaan. Saamme myös lukea puista, jotka toimivat syöpälääkkeiden valmistuksessa ja kuningaskalastajasta, joka inspiroi luotijunien suunnittelua.

Luonnon varassa auttaa näkemään, kuinka tapamme käyttää luonnonvaroja rapauttaa oman olemassaolomme perustaa. Elämme keskellä biodiversiteettikriisiä, jossa moni laji on vaarantunut ja elinympäristö kadonnut. Olemme tilanteessa, joka on yhtä akuutti ja vakava ongelma kuin ilmastonmuutos.

Tallennettuna:
Hakutulos 4
Kirja
Ackerman, Jennifer, kirjoittaja ; Naski, Heli, kääntäjä
2022
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Mukaansatempaava tietokirja mullistaa käsityksemme linnuista.

Australialainen haarahaukka sytyttää nurmikkopaloja ajaakseen saaliin esiin, pohjoisamerikkalainen viitarastas ennakoi hurrikaanikaudet kuukausia etukäteen. Lukuisat lintulajit myös leikkivät mielellään - yksin, keskenään tai muiden eläinten kanssa.

Käsityksemme lintujen älykkyydestä on muuttunut valtavasti. Linnut antavat lahjoja toisilleen, ne koristelevat itseään, tanssivat, käyttävät työkaluja, pitävät huolta toisten lintulajien poikasista, mutta myös huiputtavat ja manipuloivat.

Menestyskirjailija Jennifer Ackermanin huippukiinnostavan tietokirjan jälkeen jokainen lintubongarikin katsoo siivekkäiden puuhia uusin silmin.

Tallennettuna:
Hakutulos 5
Kirja
Karjalainen, Sami, kirjoittaja, valokuvaaja
2022
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Hämähäkkejä pelätään ja kammoksutaan suotta. Upea luontoteos esittelee kaikki Suomen 42 hyppyhämähäkkilajia, toinen toistaan viehättävämmät pienet hyppijät. Se kertoo, mistä hyppyhämähäkkejä voi löytää, ja opettaa erottamaan ne toisistaan.

Kirja kertoo imettävistä, ilmakehän sähkökentän avulla ilmaan nousevista ja satoja kilometrejä leijailevista, pystysuorilla seinillä hyppivistä ja irronneen jalkansa takaisinkasvattavista hyppyhämähäkeistä.

Syvällinen tietokirja on helppolukuinen, tavalliselle lukijalle soveltuva. Upea kuva-aineisto on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Mainio lahjakirja luonnon ystävälle.

Sami Karjalainen on kirkkonummelainen tietokirjailija ja tekniikan tohtori, joka on aiemmin julkaissut useita palkittuja hyönteiskirjoja. Hänen teoksiaan ovat muun muassa Suomen sudenkorennot, Suomen heinäsirkat ja hepokatit, Rantojen hyönteiset ja Suomen leppäkertut.

Tallennettuna:
Hakutulos 6
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

"Sun poika kävi täällä? on äidin kertomus parikymppisestä Oskarista, jonka aikuiselämän alkua varjostaa tyypin 1 kaksisuuntainen mielialahäiriö. Paikkaansa maailmassa etsivän nuoren elämässä moni asia on hyvin, mutta vähitellen sairaus alkaa vallata tilaa tulevaisuudenuskolta, maniat muuttuvat psykoottisiksi ja diagnoosi kääntyy skitsoaffektiiviseksi häiriöksi. Kasvavan huolen vallassa äiti tekee kaikkensa saadakseen pojalleen apua.

Suomalainen psykiatrinen hoito on parhaimmillaan korkeatasoista, mutta systeemissä on aukkoja, eikä virheiltä tässä kertomuksessa vältytä. Vaikka yksittäiset hoitajat tai lääkärit voivat kohdata potilaan kokonaisena ihmisenä, järjestelmä ei siihen kaikissa tapauksissa yllä. Tällä tarinalla ei ole onnellista loppua, vaikka niinkin olisi voinut olla.

Arviolta 400000 suomalaista huolehtii psyykkisesti sairastuneesta läheisestään.

Tallennettuna:
Hakutulos 7
Kirja
Lahti, Lotta, kirjoittaja, kokoaja, haastattelija ; Virtamo, Viola Minerva, valokuvaaja ; Majaniemi, Hanna, valokuvaaja ; Hyttinen, Charlotta, haastateltava ; Javanainen, Riittaliisa, haastateltava ; Kivimäki, Laura, haastateltava ; Koli, Arja, haastateltava ; Laine-Müller, Noora, haastateltava ; Lankinen, Noora, haastateltava ; Nurmi, Elli, haastateltava ; Oivo, Niina, haastateltava ; Raitakari, Jasmin, haastateltava ; Rintala, Nanna, haastateltava ; Sihtola, Aino-Kaisa, haastateltava ; Soultanis, Liisa, haastateltava ; Cozy Publishing Oy, kustantaja
2022
Anders-kirjastot
Tallennettuna:
Hakutulos 8
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Aloitin luontokuvaajan urani viidentoista vanhana. Laitteet olivat alussa vaatimattomat, ja muutenkin intoa oli enemmän kuin taitoa. Ajan saatossa kalusto on parantunut ja oppia on kertynyt kantapään kautta. Maltti on tullut mukaan, ja se on todellakin valttia. Into on kuitenkin säilynyt, ja luonnossa mieli lepää ja murheet unohtuvat. Homma on yhä vaan niin hienoa, että siitä kertoo mielellään muillekin. - Jussi Murtosaari

Luontoharrastus kasvattaa yhä suosiotaan. Luontokuvaus on yksi sen suosituimpia muotoja. Saat kirjasta runsaasti luontokuvaustietoutta ja käytännön kuvausvinkkejä. Siitä on apua niin vasta-alkajalle kuin pidempäänkin kameraansa ulkoiluttaneelle konkarille. Näyttävä teos on haluttu lahjakirja kaikille maamme luonnon hienoimmista luontokohteista kiinnostuneille.

Kuvauskohteita löytyy kaikkialta, kunhan vain malttaa katsoa riittävän tarkasti ja oivaltavasti. Upeinta luonnossa on yllätyksellisyys - milloin tahansa voi kohdalle osua jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Kuvia syntyy vain paljon kuvaamalla ja yhä pätee vanha viisaus: ensin otetaan kuva ja sitten muistikorttia säästämättä se hyvä kuva.

Kirjan näkökulmaa ja upeaa kuvitusta laajentaa kuusi alansa huippuvalokuvaajaa: Lassi Kujala (linnut), Kirsi MacKenzie (maisemat), Jari Peltomäki (linnut), Konsta Punkka (nisäkkäät), Taru Rantala (lähikuvaus) ja Jaakko Ruola (maisemat ja drone-kuvaus).

Jussi Murtosaari on jyväskyläläinen ammattiluontokuvaaja ja tietokirjailija. Kuvauskohteista mieluisimpia ovat eläimet, erityisesti perhoset, linnut ja suurpedot. Kyseessä on Jussin kymmenes kirja. Hänet tunnetaan myös tuhansista lehtiartikkeleistaan.

Tallennettuna:
Hakutulos 9
Kirja
Haapanen, Atso, kirjoittaja
2022
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Sotahistoriaa käsittelevässä tietokirjallisuudessa keskitytään yleensä taisteluihin ja kuitataan haavoittuneiden hoito sivulauseilla.

Läpiammutut perehtyy kattavasti vähemmän tunnettuun mutta äärimmäisen tärkeään sodankäynnin osaan - haavoittuneiden hoitoon talvi- ja jatkosodassa. Se kuvaa lääkintähenkilökuntaamme, joka joutui ponnistelemaan uupumuksensa äärirajoilla vaikeissa kenttäolosuhteissa.

Toisen maailmansodan lähestyessä alettiin Puolustusvoimien vajavaisia lääkintämateriaalivarastoja täyttää ripeästi. Tarvittava välineistö ja lääkkeet olivat kuitenkin kiven alla, koska samalla asialla olivat muutkin maat. Sinnikkään työn tuloksena Suomen tarpeelliset varastot saatiin lopulta täytettyä.

Kirjassa esitellään joukkosidontapaikkojen, lääkintävarikoiden ja -komppanioiden, kenttäsairaaloiden ja sotasairaaloiden toimintaa sotiemme aikana. Lisäksi kerrotaan "Lepolasta" eli sodan kauhuissa hermonsa menettäneiden sotilaiden hoidosta. Oman osuutensa saa haavoittuneiden kuljetus niin maanteillä, raiteilla kuin ilmassa.

Teoksessa syvennytään myös haavoittuneiden hoidon ikäviin jälkiseurauksiin, kuten kipulääkeriippuvuuksiin ja huumaavien aineiden väärinkäyttöön.

Atso Haapanen (s. 1963) on porvoolainen kirjailija, jolta on julkaistu tietokirjoja sotahistoriasta, sotaromaaneja ja eräkiroja.

Tallennettuna:
Hakutulos 10

Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista Näytä tarkat tiedot

Hur man förälskar sig i en man som bor i en buske, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kirjailijan omaan uskomattomaan rakkaustarinaan pohjautuva menestysteos

Kolmekymppinen Julia opettaa Wienissä englantia aikuisille ja on perinpohjaisen tylsistynyt. Hänen elämänsä tuntuu jumahtaneen kuiviinoppitunteihin, kissan kanssa vietettyihin iltoihin ja mielikuvituskeskusteluihin naapurissa asuvan menestyskirjailijan kanssa.
Kaikki muuttuu, kun koditon Ben istahtaa Julian viereen Karlsplatz-torilla. Mies on ruokottomasta ulkomuodostaan huolimatta hauska ja sydämellinen. Julia huomaa nauttivansa elämästä aivan uudella tavalla seikkailunhaluisen Benin rinnalla.
Voiko kahden täysin eri maailmasta tulevan ihmisen rakkaus kuitenkaan kestää?

Ruotsalais-puolalainen Emmy Abrahamson varttui Ruotsissa, Neuvostoliitossa ja Itävallassa. Abrahamsonin omaan rakkaustarinaan perustuva Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista teki hänestä kansainvälisen tähden, ja romaanin oikeudet on myyty 19 maahan. Teosta on yksin Ruotsissa myyty yli 150 000 kappaletta ja sen pohjalta on tekeillä elokuva. Abrahamson tapasi nykyisen aviomiehensä 15 vuotta sitten, kun mies majaili pensaikossa Amsterdamissa. Nykyään pariskunta asuu Ruotsissa kahden lapsensa kanssa.

"Shokeeraavan hauska romanttinen komedia." - The Times

"Sydäntä lämmittävä... täynnä ääneen naurattavia hetkiä." - Booklist

"Yksi kauneimmista, surullisimmista ja hauskimmista rakkaustarinoista, joita olen lukenut." - Skånska Dagbladet

Tallennettuna:
Hakutulos 11
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Terveisiä koulusta!

Ihmeperhe on viiltävän tarkka läpileikkaus erityisluokan arjesta ja moninaistuvasta koulumaailmasta. Romaani ruotii tasa-arvoisena pidettyä koululaitosta ja kysyy, kuka on ensisijaisesti vastuussa lasten tulevaisuudesta yhteiskunnan jäsenenä.

Mies saa viranhoitomääräyksen Saarivuoren peruskoulun 4-5F-erityisluokalle. Luokassa opettajat ovat vaihtuneet tiuhaan: kymmenen oppilaan pienryhmässä tuntuu olevan vähintään puolet liikaa. Kahvitauot kuluvat sosiaaliviranomaisille soitellessa, toisella linjalla koputtaa poliisi ja taustalla heiluu perhosveitsi The Knife Game Songin tahtiin. Viikkojen kuluessa kaaoksen keskeltä alkaa kuitenkin hahmottua iloa ja kauneutta sekä kokonaiskuva, jossa erityislahjojensa hallitsemista opettelevat pienet supersankarit ovat kaikkea muuta kuin syypäitä omaan käytökseensä.

Hanna Arvela (s. 1981) on helsinkiläinen mediataiteilija, jonka mustan huumorin sävyttämät teokset pyrkivät herättämään keskustelua yhteiskunnan näkymättömistä epäkohdista. Ihmeperhe ammentaa Arvelan omista kokemuksista erityisluokkien sijaisopettajana.

Tallennettuna:
Hakutulos 12
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Palkittu mustan huumorin sävyttämä kuvaus täydellisestä viikonlopusta perheen kesken

Menestynyt arkkitehti Ida on pian neljäkymmentä ja elää kukoistuskauttaan. Varoitusmerkkejä vanhenemisesta on kuitenkin alkanut ilmaantua, joten hän on päättänyt jäädyttää munasolujaan. Ida aikoo kertoa merkittävästä päätöksestä perheelleen viikonloppuna, kun kaikki kokoontuvat suvun mökille.
Edessä oleva kesäviikonloppu vaikuttaa täydelliseltä, eikä mikään voisi olla paremmin. Sitten Idan pikkusisko Marthe kertoo omat suuret uutisensa.

Norjalaiskirjailija Marie Aubertin esikoisromaani Mikään ei voisi olla paremmin on oivaltava ja mustan huumorin sävyttämä kertomus pingottuneista perhesuhteista, rakkaudenkaipuusta ja kateudesta. Tunnistettavan kiusallisella tavalla se herättelee kysymään, mitä aikuisuus on - ja miten se saavutetaan. Romaani on palkittu arvostetulla Ungdommens kritikerpris -palkinnolla ja sen oikeudet on myyty 14 maahan. Aubert asuu Oslossa.

"Jo avauskohtauksessa Aubert osoittaa hallitsevansa huumorin ja tiiviin tarinankerronnan. Romaani on terävä ja tasapainoinen, ja dialogi on niin kärkevää että lähentelee kiusallista - kuin kirjallinen myötähäpeäkomedia." - Ungdommens kritikerpris -palkintolautakunta, Norja

"Alkuun herttaiselta vaikuttava lyhyt romaani... kehittyy hiljaiseksi, lähes trillerimäiseksi perhetarinaksi, jota Aubert ohjaa keveästi ja elegantisti kohti katastrofia." - Dagens Nyheter, Ruotsi

Tallennettuna:
Hakutulos 13
Hakutulos 14
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Tipujengi 1

Tallennettuna:
Hakutulos 15
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Sam Berger & Molly Blom 5
Kevättalvi on juuri taittunut varhaiskesäksi. Sam Berger ja Molly Blom sekä heidän luottohenkilönsä rikoskomisario Deer, joka opettelee kävelemään uudestaan elämänsä perin pohjin mullistaneen raa'an hyökkäyksen jäljiltä, selvittävät saaristosta löytyneiden ruumiiden kohtaloita. Ruumiiden väliltä löytyy yhteys ja pian murhia on luvassa lisää. Pys­tyvätkö Sam, Molly ja Deer asettumaan murhaajan tielle? Vai onko totuus vielä ihmeellisempää kuin he pystyvät ku­vittelemaan?

Jäänlähtö on itsenäinen viides osa arvostettua Berger & Blom ­-sarjaa. Teos on raivoisa ja mestarillisesti orkestroitu trilleri, jonka juoni kehittyy kappale kappaleelta kohti hui­pennusta - tavalla, jonka vain Arne Dahl osaa.

Arne Dahl (s. 1963) on yksi arvostetuimmista rikoskirjailijoista Pohjoismaissa. Dahlin kymmenosainen trilleri­ sarja A-­ryhmä oli kirjailijan kansainvälinen läpimurto ja sarjasta on tehty suosittuja tv­-filmatisointeja. Dahlin kirjoja on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta, ja niitä on kään­netty 32 kielelle. Hänelle on myönnetty rikoskirjallisuu­den palkintoja Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Berger & Blom ­-sarjan edelliset osat ovat Rajamaat (2017), Sydänmaa (2018), Äkkisyvä (2019) ja Vapaus (2020). Kirjasarjasta on tulossa tv-­sarja Killing Eve -tuotantoyhtiöltä.

Tallennettuna:
Hakutulos 19

Mitä perhoset tekevät sateella? Näytä tarkat tiedot

Vad gör fjärilar när det regnar?, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Lumoava romaani sokaisevasta rakkaudesta - naisesta itsensä menettämisen aallokossa.

Li Holtz on itsenäinen nainen, jolla on kiinnostava meribiologin ura ja läheinen suhde perheeseensä. Lisäksi hän on loistava pianisti, jonka omintakeinen akvaarioperformanssi on niittänyt kiitosta. Viikko Ahvenanmaan ulkosaaristossa muuttaa kuitenkin kaiken.

Li kohtaa Jackin. Hän hullaantuu, löytää jotakin mitä ei ole koskaan kohdannut: puhtaan himon, rakkauden ja vapauden. Mutta keveinä pisaroina alkanut onni muuttuu rajuksi sateeksi, eikä Lillä ole keinoja pysyä pinnalla.

Hurja tarina naisesta tulvivan elämän pyörteessä koskettaa, sen pauhu viihdyttää ja kietoo syliinsä.

Tallennettuna:
Hakutulos 20
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Nuoruuden kaupungit 1
Suomalaisten naisten tarina lähimenneisyydestä.

Lämminhenkinen romaani puutaloyhteisöstä ja suurperheen naisista, jotka jättivät jälkensä toistensa elämään.

Yhä laajemman lukijakunnan rakastama Pirjo Tuominen sijoittaa uuden romaaninsa lähihistoriaan. 1940-50-lukujen nostalgia elää sen sivuilla ja hurmaa myös nuoret lukijat.

Vienan ja hänen sukunsa lappeenrantalainen koti on kaupunkilaisversio ikivanhasta suurperhemallista. Sen turvissa saattaa jopa jatkosodan ankarina aikoina elää onnellisen lapsuuden. Perillistenkatu 10 oli myös kirjailijan oma lapsuudenkoti.

"Pirjo Tuominen on historiallisen epookkiromaanin tämänhetkinen kruunaamaton kuningatar." Maaseudun tulevaisuus

Lukijoiden suursuosikki Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, valtaosa 1700- ja 1800-luvulle sijoittuvia romaaneja. Puutalokaupungin naiset kertoo lähimenneisyydestä ja pohjaa löyhästi kirjailijan omiin kokemuksiin. Tuomisen teokset elävät uutta nousukautta, tuhannet uudet lukijat uppoutuvat historiamme pyörteisiin tarinoiden lumoamina.

Tallennettuna:
Hakutulos 21
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Herkkä ja valloittava nuortenkirja fanituksesta ja pelkojen voittamisesta.

14-vuotiaan Miran elämän valopilkku on k-pop. Hän pakenee arkea nettiin musiikin ja ihanien ystävien pariin unohtaakseen kiusaajat, ylihuolehtivan äidin ja epätoivoisen etäihastuksen. Kun Miran suosikkiyhtye ERR0RC ilmoittaa saapuvansa Suomeen keikalle, Mira haluaa mukaan keinolla millä hyvänsä. Ensin on vain kerättävä lippurahat ja saatava äiti uskomaan, ettei keikalla ole mitään vaaroja. Mutta millaista on astua maailmaan ja kohdata netissä eletty elämä vihdoin todellisuudessa?

Tallennettuna:
Hakutulos 22
Hakutulos 23
Kirja
Reid, Camilla, kirjoittaja ; Slater, Nicola, taiteilija ; Luukkanen, Anne, kääntäjä
2022
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Mahtavan kiva ääninappitarina taaperoille!

Tänään Emppu pääsee retkelle maatilalle. Siellä on paljon eläimiä ja hauskaa nähtävää.

Mutta mitä tapahtuu, kun Empun kumisaappaat jäävät kiinni mutaan?

O-ou!

Suloinen Emppu on tuttu kirjoista Emppu ja iso punainen potta, Emppu ja kiva päiväkotipäivä sekä Emppu ja unipupu.

Tallennettuna:
Hakutulos 25