Haku

Uutuudet, vko 17/2020

Uutuudet ajalta: 20.4.2020 - 26.4.2020

Muokattu: 8.6.2020
  • Näytetään 1 - 31 / 31
Hakutulos 1
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Jokaisen tutkimusta tekevän tulisi olla tietoinen työnsä taustaoletuksista. Tutkimuksessa on pystyttävä valitsemaan sopiva lähestymistapa ja menetelmä - keino, jolla hankitaan uutta tietoa todellisuudesta. Metodien tuntemus auttaa myös suhtautumaan kriittisesti tarjolla olevaan informaatioon, mikä on erityisen tärkeää globaalin tiedonvälityksen aikakaudella.

Teos pureutuu laadulliseen tutkimukseen ja sen luonteeseen seikkaperäisesti. Tutuiksi tulevat esimerkiksi tapaustutkimus, toimintatutkimus, diskurssianalyysi, fenomenologia sekä narratiivinen lähestymistapa. Kirjassa esitellään erilaisia aineiston keräämisen ja analysoinnin menetelmiä haastattelusta havainnointiin sekä opastetaan tutkimuksen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa.

Monipuolinen ja perusteellinen Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät on hyödyksi niin opiskelijoille, jatko-opiskelijoille kuin tutkijoillekin. Se on kirjoitettu etenkin kauppatieteen alaa ajatellen, mutta sopii laadullisen tutkimuksen perusteokseksi muillekin aloille.

Tallennettuna:
Hakutulos 2
Kirja
Ertimo, Laura, kirjoittaja, kartantekijä ; Kontinen, Satu, kuvittaja, kartantekijä
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Lumotun Maan kartasto on kaunis lasten tietokirja, joka yhdistää sadut ja faktat mielikuvitusta kutkuttavalla tavalla. Kirjan kymmenen sadulta kuulostavaa tarinaa kertovat eräästä planeetasta, joka on oikeasti olemassa. Lue huolella! Erotat varmasti totuuden tarinoista. Maailmasta ei voi piirtää karttaa, joka olisi ihan tarkasti totta. Palloa kun ei voi kuvata littanana, eikä suurta maisemaa voi puristaa yhdelle sivulle jättämättä jotain tärkeää pois. Niinpä jokainen hyväkin kartta on lopulta tarina, jota luet omien kokemustesi ja tietojesi läpi.Kirjaan on valittu kymmenen tarinaa ja niille kullekin kymmenen karttaa. Sekä kirjan kuviin että teksteihin on kätketty tiedon aarteita. Samaan kirjaan mahtuvat niin kertomukset ilmastosta, kasvien välisestä rakkaudesta, arkeologisista aarteista kuin kartta tarinoiden pikkuväestä eli keijuista ja menninkäisistä. Kartasto on täynnä vihjeitä, jotka johdattavat lukijaa eteenpäin.

Tallennettuna:
Hakutulos 3
Kirja
Forsberg, Pepe, kirjoittaja, valokuvaaja
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Luontokohteet tutuiksi esittelee hyvien karttojen kera edustavan valikoiman kauneimpia luontokohteitamme. Monipuolinen kohdevalikoima kattaa niin upeita näköalapaikkoja, ikimetsän hiljaisuutta kuin vuolaasti kohisevia koskiakin.
Kirjan mukaansatempaava tyyli sopii monenlaisille retkeilijöille satunnaisista luontopolkujen kulkijoista erämaiden kiertäjillekin. Sijaintitietojen, kohdekuvausten, lajiesittelyiden ja erilaisten tarinoiden lisäksi kerrontaa täydentävät kartat ja runsaat valokuvat.

Oppaan kirjoittaja, luonto-ohjaaja Pepe Forsberg viettää suuren osan ajastaan samoillen suomalaisissa metsissä ja innostuu aina uusista kohteista. Hänen taitonsa on löytää kaunista nähtävää ja koettavaa yllättävistäkin paikoista. Hän ylläpitää suosittuja luontoaiheisia sosiaalisen median sivustoja, joilla on kymmeniä tuhansia seuraajia. Forsberg on ollut kirjoittajana myös suositussa Kansallispuistot tutuiksi -kirjasarjassa.

Tallennettuna:
Hakutulos 4
Kirja
Cajander, Veli-Risto, kirjoittaja ; Sjöholm, Juha, valokuvaaja ; Linjama, Tero, äänittäjä
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Meren ja järvien rannoilla elävien vesilintujen lauluäänet nyt koottuna yhteen kirjaan. Kirjassa on esitelty noin 90 keskeistä lajia.

Jokainen laji on esitelty omalla aukeamallaan, jossa kuvataan lintujen elinympäristöä sekä pesintä- ja muuttokäyttäytymistä.

Kirjan QR-koodeilla lintujen ääniä voi kuunnella missä tahansa, missä on nettiyhteys ja sopiva laite: kotisohvalla tai aidossa luonnonympäristössä älypuhelimella. QR-koodin lukusovellus on ilmainen ja helppo ladata omaan puhelimeen.

Tallennettuna:
Hakutulos 5
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Mikä neuvoksi, kun mieli tekisi elää ekologisesti ja syödä terveellistä itse kasvatettua ruokaa, mutta kun ei kaupunkilaisena osaa? Perinteiset puutarhaoppaat ja hyvää tarkoittavat neuvojat koettavat auttaa, mutta kukaan eikä mikään ei kerro, millaisia esteitä vaanii matkalla kohti urbaanin viljelijän mestariluokkaa.

Tallennettuna:
Hakutulos 6
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Käytännön kirjanpito on alansa perusteos, jossa käsitellään pk-yritysten kirjanpitoa huomioiden eri yritysmuotojen, arvonlisäverotuksen ja välittömän verotuksen perusteet sekä vaikutukset kirjanpitoon.
Liitteenä on kirjanpitoon liittyvää keskeistä lainsäädäntöä. Teoksessa on runsaasti esimerkkejä.
Kirja sisältää ammattikorkeakoulujen kirjanpidon peruskurssien sisällön ja soveltuu harjoituskirjan kanssa hyvin myös monimuoto- ja itseopiskeluun. Se soveltuu myös toiselle asteelle uuden opetussuunnitelman tutkinnon osiin Kirjanpito ja Tilinpäätöskirjaukset

Tallennettuna:
Hakutulos 7
Nuotti
Hasu, Johanna, soitonoppaan tekijä ; Halmetoja, Nunnu, kuvittaja
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Uusi pianonsoiton alkeisoppikirja on kirjoitettu sadun muotoon ja se on tarkoitettu alle kouluikäisille ja pienille koululaisille. Kirjan Klaavi Kettu asuu musiikkimaassa, jonka metsissä se tutustuu erilaisiin pianonsoiton elementteihin.

Yhdessä ystäviensä kanssa Klaavi ihmettelee kirjaimia ja oppii, että jokaisella koskettimella on oma nimi. Se löytää metsästä gepardin, jonka oma nuottiavain avaa korkeat sävelet nuottiviivastolla ja tapaa faaraon, jonka avaimella pääsee nuottitalon kellareihin samalla tavoin kuin pyramidin holveihin. Paljon muutakin mielenkiintoista Klaavi löytää ja oppii!

Kirjassa opetetaan nuottien lukemista järjestelmällisesti. Kirja etenee kirjaimilla soittamisesta perinteisen nuottikuvan käyttämiseen. Kuten lukemaan oppimisessa, myös nuotinluvun oppimisessa tarvitaan paljon toistoa. Tämän vuoksi kirjan lopussa on suuri määrä helppoja pieniä kappaleita, joita voi käyttää lisämateriaalina esimerkiksi uusiin säveliin tutustuttaessa, prima vista -harjoituksina ja kertaustehtävinä.

Kirja yhdistää kuulonvaraista soittamista, improvisointia ja nuottien opettelua kansansävelmien, lastenlaulujen ja Johanna Hasun säveltämien kappaleiden avulla. Kirjaan liittyy opettajan opas, jonka voit tilata tekijältä.
Kirjan oppimateriaalia on kokeiltu 4-8-vuotiaiden musiikkiopiston oppilaiden kanssa. Materiaalia on käytetty myös opetettaessa lapsia, joilla on kielellisiä vaikeuksia.

Kirjan tekijä Johanna Hasu on tutkinut omassa väitöstutkimuksessaan (2017) oppimisen vaikeuksia pianonsoiton opiskelussa. Tutkimuksensa tulosten perusteella hän lähti kehittämään keinoja, joilla nuotinluku sujuisi mahdollisimman helposti ja hauskasti heti ensimmäisistä soittoharjoituksista lähtien. Hasulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus soitonopettajana eri oppilaitoksissa.

Tallennettuna:
Hakutulos 8
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Metsäretki on erilaisia retkiä, leikkejä ja eväsvinkkejä pursuava kirja, joka innostaa hyödyntämään luonnon ihanuutta omatoimiretkillä. Värikkäästi kuvitettu teos antaa käytännöllisiä ja kekseliäitä ideoita, miten metsää voi hyödyntää lasten kanssa leikkien ja seikkaillen.
Innostava ja hyväntuulinen kirja korostaa rentoa yhdessäoloa, luonnosta nauttimista ja hyvää, kiireetöntä elämää. Metsä ja luonnossa oleminen tekevät hyvää meille kaikille.
Kirjan vinkit helpottavat metsäretkien suunnittelua kaikkina vuodenaikoina, eikä lasten kanssa metsään lähtijän ei tarvitse olla eränkävijä tai kasvatuksen ammattilainen. Kirja on suunnattu myös kaikille niille, jotka haluavat vain hetkeksi pistäytyä luontoon.
Metsän keskellä asuva kirjoittaja Talvikki Lyytinen on työskennellyt luokanopettajana ja toimittajana ja kerännyt myös kahden lapsensa kanssa retkeillessään monipuolisen kokemuksen ja vinkkivaraston, jota kirjassa ammennetaan. Pääosan kirjan kuvista on ottanut palkittu lahtelainen valokuvaaja Johannes Wilenius.

Tallennettuna:
Hakutulos 9
Kirja
Mäkinen, Leena, kirjoittaja ; Suvanto, Anne, kirjoittaja ; Ukkola, Soile, kirjoittaja ; Majaniemi, Ina, taiteilija
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Puupposen perheen kaksoset Eetu ja Iitu joutuvat kiperiin tilanteisiin tämän tästä. Nyt tarvitaan ongelmanratkaisutaitoja!

Tämän kirjan kolmen kuvakertomuksen avulla lapsi saa itse luoda tarinan haluamallaan tavalla. Tarinoissa Eetu ja Iitu miettivät, miten tutustua uuteen ystävään, kuinka ratkaista harmittava muistipelitilanne ja millä tavoin perheen Laku-kissan voi pelastaa pinteestä. Omaa tarinaa kertoessa kehittyvät niin lapsen kerrontataidot kuin ongelmanratkaisutaidot.

Kuvatarinoiden lisäksi teoksessa on tietoa lasten kerrontataidoista ja kertomisen hyödyistä sekä sosiaalisesta ongelmanratkaisusta.

Kirjan kirjoittajat ovat puheterapeutteja ja tutkijoita. Mukaansatempaavan kuvituksen on tehnyt Ina Majaniemi.

Tallennettuna:
Hakutulos 10
Kirja
Ekholm, Kai, kirjoittaja, valokuvaaja ; Lintula, Samuli, kuvittaja
2020
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Jörn Donner on ollut yli 60 vuotta suomalaisen kulttuurin työnarkomaani ja kirjallisuuden hallitseva alfauros. Hän on tehnyt provokaatiosta ammatin. Hänet on paketoitu ihailemalla ja inhoamalla.

Meidät on pidetty vuosikymmeniä kytkettynä Donnerin verenkiertoon ja aineenvaihduntaan. Hän on ollut kansakunnan rakas neuroosi, johon ei ole löytynyt lääkettä.

Kai Ekholm on kirjoittanut Jörn Donnerista rehellisen ja monipuolisen henkilökuvan. Hän käy läpi Donnerin marxilaisen nuoruuden, 1960-luvun mediavalloituksen, 1970-luvun bisnekset ja romahduksen, hienot reportaasit, kirjalliset esikuvat ja vanhenevan Donnerin opus magnumin, Mammutin - kirjan, jonka kaikki tuntevat mutta jonka harva on lukenut.

Jörn Donner on antanut meille valtavan kirjallisen ja poleemisen perinnön, jota vasten kansakunta on saanut peilata näkemyksiään. Hän on valmentanut meitä jatkuvalla polemiikillaan ja väittelyilollaan.

Jörn Donner, kuinka te kehtaatte perustuu Kai Ekholmin monivuotiseen työhön. Se on älyn ja kielen nautinto. Kenenkään ei ole syytä jättää tätä kirjaa lukematta. Se on vuoden tärkeimpiä.

"Perusteellinen ja kriittinen henkilökuva sisältää paljon uutta tietoa Jörn Donnerista. Miksi emme ole aiemmin saaneet näin monipuolista teosta? Pitkään aikaan ei ole tarvetta uuteen elämäkertaan." Professori Kari Sallamaa

Tallennettuna:
Hakutulos 11
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Bisneslegendan taival mökintytöstä ikoniksi
Kirsti Paakkasen elämäntarina on vertaansa vailla. Pieneen mökkiin syntyy tyttö, vaikka poikaa oli toivottu. Köyhän kodin lapsi lähtee maailmalle matkatavaroinaan vain pahvilaatikko ja omaisuutenaan luja usko itseensä ja lahjakkuuteensa.
Karismaattinen liikenainen ja Marimekon pelastaja on näyttänyt monelle taivaan merkit taustaansa unohtamatta. Hän kertoo kirjassa avoimesti elämänsä onnenhetkistä ja pettymyksistä sekä huikeasta tiestään Saarijärveltä Nizzaan.

Tallennettuna:
Hakutulos 12
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Saana Havas & Jan Leino 1
Selvittämätön teinitytön kuolema 30 vuoden takaa vie toimittajan rakkauden ja vaietun julmuuden jäljille.
Dekkarisarjan avaus on kuin kirpeä karkki.

Saana on saanut potkut, mutta hän olikin jo palamassa loppuun klikkijournalistina. Kesä tädin luona Hartolassa kuulostaa ihanalta mahdollisuudelta ottaa rennosti ja palautua. Kun Saana alkaa kaivella 30 vuotta aiemmin kuolleen teinitytön tapausta, pikkukaupungin rauha järkkyy.
Suomenlinnan Kuninkaanportista löytyy polttomerkitty ruumis, ja rikosylikomisario Jan Leino tiimeineen hälytetään paikalle. Janin elämä on taitekohdassa, mutta työnsä hän osaa. Tutkimus kuitenkin polkee paikallaan, ja Jan pelkää, että Suomenlinnan murha on vasta alkua.

Tallennettuna:
Hakutulos 13
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Immu 3
Palkitun Immu-sarjan kolmas osa vie lukijansa salaseura Klaanin mukana sekä epäilyttävien henkilöiden että menneisyyden aaveiden kintereille.

Kesälomaa on vielä jäljellä. Niko, Immu, Lotta ja Lukas etsivät kuumeisesti Klaanille selvitettävää rikosta. Immu törmää Littoisten Verkatehtaan lähistöllä oudosti käyttäytyvään mieheen, joka johdattaa klaanilaiset Turun keskustaan. Paikalle ilmestyy myös mystinen punatukkainen nainen. Kohta Klaani jäljittää kokonaista rosvokoplaa, joka odottaa salaperäisen lastin saapumista.

Seuratessaan roistojen puuhia Immu ja Lotta pääsevät jälleen todistamaan kummittelua, kun Aurajokirannassa ja Bore-laivalla tapahtuu outoja. Immun puhuvan Figaro-kissan antamien vihjeiden avulla Immu ja Lotta ratkaisevat menneisyydestä kumpuavan kummitusarvoituksen.

Immu ja Sataman sankarit on alakoululaisille suunnattu seikkailu- ja kummitustarina.

Littoisissa asuva Marjut Brunila (s. 1963) on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja luokan-opettaja.

Tallennettuna:
Hakutulos 14
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Seitsemäntoistavuotias Joe ei ole nähnyt veljeään kymmeneen vuoteen. Ei Ed varsinaisesti häipynyt. Se oli rajumpi juttu. Ed on telkien takana - ja odottaa kuolemantuomiota. Nyt Edin teloituspäivämäärä on määrätty, ja aika käy vähiin. Joe tahtoo viettää viimeiset viikot veljensä kanssa. Viis siitä, mitä muut ajattelevat, ja riippumatta siitä oliko Ed syyllinen siihen rikokseen, josta hänet tuomittiin. Onko sillä loppujen lopuksi edes väliä?

Tallennettuna:
Hakutulos 15
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Hannu Savolainen 3
Rikoskomisario Hannu Savolaisen tutkimuksista kertovan sarjan kolmas osa yh-distää menneisyyden kuolemat tähän hetkeen tavalla, joka ei jätä Savolaista rauhaan - ei edes vaaran jo hiipiessä omaan elinpiiriin. Pohjoismaista dekkari-genreä kunnioittava tarina pitää lukijan otteessaan viimeisiä juonenkäänteitä myöten.

Kun 41-vuotias pianonvirittäjä Lasse Kangas hukutetaan raa'asti viljasiiloon, on Mikkelin poliisi ymmällään. Kuka halusi hiljaisen ja varautuneen Kankaan hengiltä, ja miten on mahdollista, että henkirikoksen tekotavassa on yhtäläisyyksiä 25 vuotta aikaisemmin tapahtuneen lukiolaisen murhan kanssa? Entä mitä todella tapahtui Lasse Kankaan kotitilan lähellä olevassa metsässä, jossa linnutkin vaikenevat ja puut tuntuvat kituvan hiljalleen hengiltä? Oliko sinne eksyneen 5-vuotiaan Anni Kankaan kuolema lopulta pelkkä onnettomuus?

Rikoskomisario Hannu Savolainen on tullut Savoon lomailemaan perheensä kanssa, mutta pian Lasse Kankaan kuoleman selvittäminen tempaa hänet mukaansa. Vähitellen Savolainen huomaa, ettei mikään ole sitä miltä näyttää - ja että joku tahtoo myös hänelle pahaa. Vaakalaudalla on odottamatta Savolaisen uran ja parisuhteen lisäksi myös teini-ikäisen tytärpuolen Sera-Linan elämä.

Tallennettuna:
Hakutulos 16
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Uutta Ferrantea suomeksi!

Elena Ferrante loistaa äiti-tytärsuhteen kuvaajana. Hän rikkoo täydellisen äitiyden myyttiä julman rehellisessä romaanissaan.

Leda on eronnut opettaja jonka tyttäret ovat muuttaneet pois kotoa isänsä luokse. Merkitseekö uusi yksinolo huikaisevaa vapautta vai tyhjän pesän ahdistusta? Lomalla muistot omista vaikeista ja epäsovinnaisista valinnoista äitinä alkavat piinata. Pian tarina naisesta, joka viimein saisi olla ahtaista perinteistä vapaa, vaihtuu raivokkaaksi päänsisäiseksi välienselvittelyksi menneisyyden käsittelemättömien asioiden kanssa.

Italian merkittävin nykykirjailija, Elena Ferrante, on noussut rakastetulla Napoli-sarjallaan kansainväliseen suurmenestykseen.

Ferranten tuotantoa sävyttää vahva henkilökohtaisuuden tuntu ja feministinen ote. Hänestä on sanottu: ”Kaikki hänen romaaninsa ovat erilaisia; ne kaikki ovat myös samoja.”

Napoli-sarjan lisäksi Ferrantelta on suomennettu kolme varhaisempaa, itsenäistä romaania: Hylkäämisen päivät (uusi laitos 2017), esikoisteos Amalian rakkaus (uusi laitos 2019) sekä ennen suomentamaton Tyttären varjo (2020), josta on tekeillä myös elokuva.

Tallennettuna:
Hakutulos 17
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Kun Taimi palaa bussilla viikonlopun vietosta, hän on varautunut henkisesti kaikkiin mahdollisiin vaaroihin: ojaanajoon, ohituskolareihin ja tielle loikkiviin hirviin. Sitten hänen viereensä istahtaa komea mies, joka on selvästi maahanmuuttaja. Miksi, vaikka bussissa olisi muuallakin tilaa? Väliasemalla Taimi ryntää aseman vessaan, koska hän ei halua lukittautua bussin ahtaaseen kopperoon, ja huomaa bussin sillä aikaa lähteneen. Siitä alkaa Taimin varjellun elämän vaarallisin ja nolostuttavin, kerrassaan katastrofaalinen seikkailu.

Tallennettuna:
Hakutulos 18
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Suolan valtakunta 3
Imperiumit murenevat, pimeys laskeutuu. Huikean fantasiatrilogian loppuhuipennus on herkkua Game of Thrones -faneille.

Vallananastaja aikoo alistaa Darienin kaupungin hirmuhallintonsa alle, hänen sotilaansa kylvävät kaduille kauhua. Samalla petturuus rehottaa, ja muinainen kaupunki on vaarassa luhistua lopullisesti.
Silti kaupungin muurien sisällä pieni mutta sitäkin rohkeampi joukko valmistautuu vastarintaan. Heidän salaisena aseenaan on Shiangin miekkamestari, ja kaupunkinsa pelastaakseen jokainen joukosta on valmis uhraamaan henkensä.

Tallennettuna:
Hakutulos 19
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Jesse 28
Jennan ja Hannelen seikkailut Jesse-koiran kanssa ovat kiehtoneet lukijoita jo vuodesta 2004. Tällä kertaa etsitään Turun saaristosta kesämökkiä monin yllättävin seurauksin.

Jenna ja Hannele ovat innoissaan. He pääsevät kesälomalla veneilemään Turun saaristoon ja katsastamaan samalla Allille ja Väinölle uutta kesämökkiä. Tarjolla onkin monta lupaavaa kohdetta toinen toistaan kauniimmissa maisemissa. Harmillista vain, että Elsa änkeää heidän mukaansa komentelemaan ja päsmäröimään. Jenna on lisäksi huolissaan rakkaasta koirastaan Jessestä, joka on astunut puistossa lasinsirpaleen päälle ja ontuu toista etujalkaansa.

Kaikki ei kuitenkaan suju tyttöjen toiveiden ja odotusten mukaan. He kauhistuvat jo alussa, kun Väinön veneen vesillelasku epäonnistuu. Sen jälkeen epäonni tuntuu suorastaan vainoavan heitä. Lopulta Elsa ja Muru katoavat mökkirannasta, ja vene löydetään tuuliajolla Ukonsaaren edustalta.

Nyt tarvitaan taas apuun urhoollista Jesseä!

Merja ja Marvi Jalo ovat kirjailijasisarukset, jotka ovat kirjoittaneet yhdessä ja erikseen useita suosittuja hevos- ja koirasarjoja. He aloittivat Jesse-sarjan jo vuonna 2004. Jesse mökkikoira on sarjan 28. osa. Vuonna 2011 Jesse pentukoira voitti Pirkanmaan Plättä -palkinnon, ja Jesse hoivakoira palkittiin Kirjava Kettu -palkinnolla vuonna 2008. Mukaansa-tempaavat Jesse-kirjat ovat olleet nuorten suosikkeja vuodesta toiseen, sillä tarinat ovat ajattomia ja koskettavia, täynnä huumoria ja toimintaa.

Tallennettuna:
Hakutulos 20
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Katajamäki 15
Vilja Jousian unelmat toteutuvat, kun hän muuttaa Katajamäelle ja vuokraa vuosikymmeniä autiona olleen Niittyvillan tilan. Se on loistava paikka koiratarhalle, josta tulee Viljan uusi työ ja toimi. Hän haaveilee ostavansa tilan jossain vaiheessa, vaikka rahapuolen kanssa voikin tehdä tiukkaa. Vielä epävarmemmaksi tilanne muuttuu, kun Honkahovin lomahotellin uusi omistaja Jaro Halmiokin tuntuu olevan kiinnostunut tilan ostosta, tällä kun ei varmaan ole maksuvaikeuksia.

Tallennettuna:
Hakutulos 21

Ilma joka meitä ympäröi Näytä tarkat tiedot

All den luft som omger oss, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Etsiessään posliinilautasia juhliin vanhempiensa vinttikomerosta Tom löytää vanhan lehtileikkeen erään nuoren miehen, Mikael K:n, selvittämättömästä murhasta. Hän muistaa tapauksen lapsuusvuosiltaan Huddingessa ja päättää alkaa selvittää lisää. Kuka oli Mikael K? Miksi hänet tapettiin? Etsiessään vastauksia Tom kohtaa myös oman menneisyytensä. Ilma joka meitä ympäröi on kertomus vieraudesta, yksinäisyydestä ja kaiken katoavaisuudesta. Ja vuodesta 1991.Tom Malmquist on runoilija ja kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa, moninkertaisesti palkittu Joka hetki olemme yhä elossa oli vuoden kirjallinen tapaus kotimaassaan, ja lukijoiden rakastama myös Suomessa. Ilma joka meitä ympäröi on Malmquistin toinen romaani.

Tallennettuna:
Hakutulos 22
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Lotta Torvinen 4
Lotan ja Leevin seikkailut eskari-ikäisille ja sitä vanhemmille jatkuvat. Hullunkurista tilannekomiikkaa ja kihelmöivää jännitystä tarjoavan lastenkirjasarjan neljäs osa vie kummitusten sävyttämään sukutapaamiseen, joka pistää Torvisen suvun histori-an kerralla uusiksi.

Pappa Torvisen uunituoreen vaimon Hillevin serkut ovat kutsuneet koko Lotan perheen kantahämäläiseen maatilamatkailuyritykseen pienelle lomalle. Tarkoitus on tutustua paremmin puolin ja toisin, mutta keväinen viikonloppu saa heti alkuun yllättäviä käänteitä, kun äiti Torvisen mielikuvitus lähtee laukalle vauhdikkaammin kuin pihapiirin salaperäiset eläinasukit. Pian Torvisen suku on saanut aivan uusia piirteitä, joiden ylläpitäminen pistää papan ja muun poppoon näyttelijänlahjat koville.

Mutta keitä ovatkaan epäilyttävästi käyttäytyvät Juhana ja Camilla Van der Circus, lomapaikan isäntäpari? Entä mikä tai kuka on päärakennuksen ullakolla öiseen aikaan vilahtava valkea kummitus, joka saa Lotan ja Leevin sisäisen salapoliisin heräämään?

Forssalaisen Elisa Niemisen (s.1985) intohimona on kirjoittaminen ja teatterin tekeminen niin käsikirjoittajan kuin näyttelijänkin roolissa. Päivätyönsä hän tekee lasten parissa esiopetuksessa.

Sarja on suunnattu 6-10-vuotiaille.

Tallennettuna:
Hakutulos 23
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Jylhäsalmi 4
Reunamäen talo on ollut vuosia tyhjillään Jylhäsalmella. Eripurainen perikunta on vihdoinkin päässyt sopuun talon myymisestä, mutta kiinteistönvälittäjän mukaan autiotaloa ja umpeen kasvanutta tonttia voi olla vaikea saada kaupaksi. Maiju lupautuu raivausurakkaan ja saa serkkunsa Hennan avukseen, mutta työ onkin helpommin sanottu kuin tehty. Kesän mittaan opetellaan käyttämään viikatetta, kaivetaan vanha soittopeli varastosta ja tutustutaan Jylhäsalmen väkeen. Suvun ja kylän menneisyydestäkin paljastuu jotain erikoista...

Jylhäsalmen sydänkesä on neljäs osa suositussa maalaisromanttisessa sarjassa, jossa on kaunista maalaismaisemaa ja aitoja ihmisiä, huumoria, jännitystä ja romantiikkaa.

Tallennettuna:
Hakutulos 24
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Yhdeksän erikoisrajajääkäriä lähetetään täydenkuun komennukselle sydäntalvella 2005. Vain kaksi sotilasta selviää hengissä.

Lykantropia-viruksen runtelemassa maailmassa ihmiset ovat oppineet kunnioittamaan kahta asiaa: kaupungin suojamuuria ja ihmissusia metsästävää sotilasjärjestö Jahtia. Kun nuorelle aliupseerioppilaalle Alexander Bergille tarjoutuu tilaisuus osallistua maineikkaan kapteeni Väinö Ollikaisen metsästyspartioon, Alex on onnensa kukkuloilla. Viimeinkin paheksutulla yksinhuoltajan pojalla on tilaisuus ansaita maine pelättyjen ihmissusien metsästäjänä.

Todellisuus muurin toisella puolella ei kuitenkaan vastaa kuvitelmaa, ja komennus pakkashuuruisena susien yönä on kaikkea muuta kuin kunnianhohtoinen. Vasten tahtoaan Väinö ja Alex muutetaan metsästäjistä metsästettäviksi, ja miehet joutuvat kohtaamaan aamun lainsuojattomien ihmissusien silmin. Mitä tehdä, kun moraaliasetelmat kääntyvät päälaelleen, eikä apua voi pyytää keneltä tahansa?

Hukan perimät on itsenäinen, urbaania fantasiaa edustava young adult -romaani kehutun Kuura-trilogian tutuissa maisemissa. Sarjaa on kiitetty rohkeasta ja tarkkanäköisestä totalitarismin ja syrjäytymisen kuvauksesta, mutta myös moraalin rajoja rikkovista henkilöhahmoistaan.

Elina Pitkäkangas (s. 1990, Hollola) on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti, pääai-neenaan yleinen kirjallisuustiede. Kirjoittamisen lisäksi hän nauttii matkustelusta, elokuvamusiikeista ja hathajoogasta. Hänen suosittu YA-trilogiansa Kuura julkaistiin vuosien 2016-2018 aikana.

Tallennettuna:
Hakutulos 25
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Jana Berzelius 5
Sateisena kevätpäivänä Norrköpingissä löydetään julmasti murhattu nainen. Uhri on jo toinen lyhyen ajan kuluessa.

Tosiseikat täsmäävät: uhrien jalat on ommeltu yhteen ja heidät on löydetty kaupungin läpi virtaavasta joesta. Kuka haluaa saada heidät näyttämään merenneidoilta ja miksi?

Saatuaan ilmoituksen kolmannesta kadonneesta poliisi pitää selvänä, että tekijän täytyy olla sama.

Esitutkintaa johtava syyttäjä Jana Berzelius löytää pian yhtymäkohtia Simon Norellin tapaukseen. Nuorukainen surmasi perheensä ja on sen jälkeen ollut Vadstenan oikeuspsykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Simon kieltäytyy kuitenkin puhumasta.

Jonkun on voitettava hänen luottamuksensa ennen kuin tilanne karkaa käsistä, ja ainoa, joka pystyy siihen, on Danilo Pena, Janan elämää jo pitkään varjostanut uhka.

Jaakko kulta on syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertovan sarjan viides osa; identiteettiä, sisaruutta ja sovitusta kuvaava rikosromaani.

Tallennettuna:
Hakutulos 26
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Pöntinen ei olisi halunnut olla missään tekemisissä koko jutun kanssa. Pöntinen ei nimittäin ollut mikään jännityksen ystävä, ja jotkut saattaisivat jopa kuvailla häntä hieman äreäksi. Mieluiten hän olisi jäänyt kaikessa rauhassa omaan, mukavaan kotikoloonsa Piilolaaksoon. Tapahtumat etenivät kuitenkin toisin, ja Pöntinen huomasi vastentahtoisesti olevansa matkalla kohti pohjoista tekemään suuria sankaritekoja: pelastamaan kuningas Aarni Kolmannen tytärtä. Se olikin eriskummallisen seikkailun alku. Niin eriskummallisen, ettet ehkä usko tarinan pitävän paikkaansa. Vakuutan sinulle, että joka sana on totta.

Herkullinen tarina ja ilmeikäs kuvitus takaavat lukunautinnon kaikille satuihin hurahtaneille. Uusi klassikko on syntynyt.

Andreas H. Schmachtl on saksalainen lastenkirjailija ja kuvittaja, jonka kuvittajansydäntä lähellä ovat erityisesti pienet otukset, kuten kanit, hiiret ja siilit.

Tallennettuna:
Hakutulos 27

Toscanan tytöt Näytä tarkat tiedot

The star-crossed sisters of Tuscany, suomi
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Lumoava tarina rakkaudesta, sisaruudesta ja kohtalosta. Kymmenen unelmaani -maailmanmenestyksen kirjoittajan ihastuttava romaani lämmittää kuin Toscanan aurinko.

Siitä asti, kun Filomena Fontana kirosi sisarensa yli 200 vuotta sitten, yhdelläkään suvun toisena syntyneistä tyttäristä ei ole ollut onnea rakkaudessa. Emilia, tyytyväinen sinkku, väittää että kyseessä on vain sattuma. Rakkaudennälkäinen Lucy-serkku taas on sitä mieltä, että kyseessä on aito kirous. Molemmat naiset ovat ymmällään, kun heidän isotätinsä ehdottaa jotain kummallista: hän vannoo että jos he liittyvät hänen seuraansa matkalle Italiaan, hän tapaa elämänsä rakkauden ja murtaa Fontanan tyttärien kirouksen lopullisesti.

Tallennettuna:
Hakutulos 28
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

11-vuotias Ida ja hänen vanhempansa ottavat perheeseensä sijaiskotilapsen. Ida on haaveillut, että tämä olisi häntä nuorempi, mieluummin tyttö. Toisin kävi. Sieltä tulikin David, hankala ja umpimielinen 15-vuotias poika. Kuinka heillä voisi olla mitään yhteistä?

Äiti ja isä alkavat antaa kohtuuttoman paljon aikaansa Davidille. Luullessaan Idan olevan jo nukkumassa he istuskelevat iltaisin keittiössä jutellen teekupin äärellä Davidin kanssa. Eivätkä he edes puutu siihen, että poika tupakoi salaa ja tulee iltaisin kotiin aivan liian myöhään. Tämä ottaa Idaa päästä niin, että hän kokee jääneensä kerrassaan ulkopuoliseksi. Idan kavereiden mielestä David on jännä ja siisti tyyppi. He kyselevät Idalta koulussa, miltä tuntuu, kun on saanut tuollaisen bonus- eli kasvatusveljen. Idan mielestä David ei ole hänelle kerrassaan mikään veli. Hän on vain David.

Yllättäen Idalle avautuu tilaisuus päästä eroon pojasta, vaan tarttuuko Ida tarjottuun tilaisuuteen?

LINA STOLTZ s. 1974, asuu Ruotsin Luulajassa miehensä ja kahden tyttärensä kanssa, on lukion ruotsin, englannin ja uskonnon opettaja. Hän on kirjoittanut kaksitoista kirjaa ja kaksi näytelmää.
Lina Stoltzin teoksia on käännetty mm. venäjäksi, englanniksi, espanjaksi ja suomeksi.

Tallennettuna:
Hakutulos 29
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Omakohtainen romaani naiseksi ja taiteilijaksi kasvamisesta
"Kuusivuotiaasta asti hän muistaa johdonmukaisesti koko elämänsä, kaiken mitä on tapahtunut."

Kun Assi ja Essi syntyvät jatkosodan aikana, äiti pelkää pienten kaksosten hengen puolesta. Mutta tytöt jäävät eloon ja varttuvat kiireisten vanhempien, riitelevien tätien ja esikoisen roolistaan ylpeän isosiskon huomassa. Assin elämässä myrskyisät avioliitot ja dramaattiset vaiheet seuraavat toisiaan. Sotien jälkeisestä ajasta matkataan nykypäivään, varsinaissuomalaisesta kauppalasta pääkaupunkiin ja itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin. Suomi muuttuu vähitellen - niin myös Assi.

Tuula-Liina Varis katsoo säälimättömän tarkasti vuosikymmenien taakse ja kirjoittaa arkisesta elämänmenosta lämmöllä ja viisaudella. Romaanin Assista on kasvanut kirjailija.

Tuula-Liina Varis (s. 1942) käsittelee kirjoissaan oivaltavasti muun muassa naisen elämää ja parisuhdetta. Hänen muistelmansa Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994) avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa on jo klassikko. Esikoisromaanin Maan päällä paikka yksi on (1999) jälkeen Varis on julkaissut yli 20 teosta sekä yli tuhat kolumnia eri lehdissä. Varis on toiminut Suomen Kirjailijaliiton ensimmäisenä naispuheenjohtajana, juontanut YLE 1:n ikimuistoista Kirja A & Ö -ohjelmaa ja ollut viimeiset 20 vuotta järjestämässä Joensuun kirjallisuustapahtumaa.

Tallennettuna:
Hakutulos 30
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

”Aah, ihanaa”, Toukka huokaisi ja ryysti vettä lammikon pinnasta. Aurinko oli laskemassa, eikä se porottanut enää niin kuumasti. Yhtäkkiä joku hyppäsi veteen. Pärskeet roiskuivat Toukan päälle. ”Hei, mitä sinä luulet tekeväsi?” Toukka huusi.
Lammikolle saapuvat myös kujeileva Apina, viisas Leijona, tunteellinen Krokotiili, lempeä Kirahvi sekä ujo ja epävarma Virtahepo. Mutta voiko näin erilaisesta joukkiosta tulla ystäviä keskenään? Mitä ne voivat oppia toisiltaan?

Viisaat ja hersyvät tarinat sopivat yhteisiin luku- ja rauhoittumishetkiin niin kotona kuin päivähoidossa. Ystävyys, yhteistyö, suru, kiusaaminen, sovinto, rehellisyys, rakkaus, itsetunto ja luonnon kunnioittaminen ovat aiheita, jotka koskettavat jokaista. Erilaisten ystävysten seikkailut, tarinoiden lämmin huumori ja humaani ote avaavat kuulijan silmät näkemään ympärillämme erilaisuutta ja ainutlaatuisuutta sekä suhtautumaan siihen lempeästi ja kunnioituksella. Sillä ”yhdessä olemme samaan aikaan nopeita ja harkitsevia, älykkäitä ja rohkeita sekä vahvoja ja herkkiä. Enemmän kuin kukaan yksin.”

Marketta Pyysalo on kulttuurituottajan työssään monipuolinen lastenkulttuurin edistäjä. Hän on kirjoittanut ja kääntänyt useita lastenkirjoja, toiminut kirja-arvostelijana ja toimittajana sekä mm. järjestänyt tapahtumia ja kampanjoita lasten lukutaidon edistämiseksi. Pyysalo asuu Pälkäneellä.

Nadja Sarell on helsinkiläinen kuvittaja. Hän kuvittaa lasten- ja oppikirjoja ja paperituotteita sekä suunnittelee kuoseja kankaista lahjapapereihin. Sarell opettaa kuvitusta ja tanssia sekä järjestää työpajoja kouluihin, päiväkoteihin ja työpaikoille.

Tallennettuna:
Hakutulos 31
Anders-kirjastot
Muistiinpano:

Hung ei millään malttaisi rauhoittua. Ja silloin kun sydän hakkaa oikein kovaa, hän muuttuu hurjaksi pantteriksi, joka voi vaikka lähteä pakoon.

Hung on päiväkodin hymysuu. Kun päiväkodissa on hulinaa, Hungin sydän hakkaa kiihkeästi pampam ja hänestä tulee Pampam, hurja pantteri. Pampam on ihan villinä: se juoksee, kiipeilee ja loikkii. Kun Pampamille tulee paha mieli, se haluaa karata. Pantterin on ihan pakko päästä päiväkodin pihasta metsään. Onneksi pantterit osaavat avata päiväkodin portin...
Neljäs kirja Päiväkoti Heippakamun lasten värikkäästä elämästä.

Tallennettuna: